Wednesday, July 4, 2012

Post-raskauselämää

Ihan ensimmäinen ongelma: raskausaika on ohi, mikä otsikoksi? Tämä seuraava projekti tulee kestämään niin kauan, että ajan laskeminen jokaisella entryllä lienee lopulta turhaa. Ehkä tässä pitää alkaa keksiä siis ihan oikeita otsikoita.

Kun alotin blogin, en edes ajatellut 'entä sen jälkeen' -ajatuksia (blogin suhteen). Nyt kuitenkin ollaan nejgravid-epäraskaana -tilassa, eli otsikkokaan ei enää päde. Kirjottamista en kuitenkaan ajatellut tähän lopettaa, joten nyt sitten on vain elettävä näiden epäkohtien kanssa.

Ja itse asiaan: kiitos kaikille onnitteluista, niitä oli ihan superkivaa tihrustaa kännykän näytöltä kättärillä hengaillessa! Vaikea vieläkin uskoa, että raskaus on takana ja nyt on sitten meneillään ihka oikeeta vauva-arkea. Ja tsemppiä kaikille, jotka vielä synnytystä tässä odottelee :)

Mutta asiaan..

Synnytys
Oon vieläkin salaa vähän (huvittavan) ylpeä siitä, että selvisin synnytyksestä ja oon nyt käynyt läpi. Kaikkien niiden en ikinä -päätösten jälkeen. Huvittavaa tässä on se, että siinä missä tämä oli mulle toki aivan ainutlaatuinen kokemus, jota en koskaan unohda, maailmassa naiset synnyttelee oikealle ja vasemmalle jatkuvasti. Mulle tämä tuntuu järisyttävältä uroteolta, josta pitäisi tehdä sankarlauluja ja kirjottaa kirjoja, mutta oikeasti tämä on vaan yksi näistä asioista, joka kuuluu melkein kaikkien naisten elämään.

Supparit alkoi siis lauantaina neljän aikaan aamuyöstä. Mä heräsin supistukseen, mies taisi olla muuten vaan hereillä. Jäätin sängylle sitten juttelemaan ja tajusin, että supistuksia tulee itseasiassa melko säännöllisesti ja alettiin jännittyneinä kellottaa. Aloin olla varovaisen toiveikas, että mahdollisesti tulisi siis lähtö kättärille siinä alkuiltapäivästä.

Nnoh, iltapäivästä supparit alkoi harventua ja saavuttaa jonkunlaisen suvantovaiheen ja mietin jo epätoivoisena että ei tää nyt kymmenen tunnin supistelun jälkeen VOI loppua! Viiden aikaan supistuksia tuli taas siinä about 10min välein ja tällä kertaa kiihdyttäen ja aika kipeesti. Kasilta oltiinkin sitten kättärillä ja voin ihan kirkkain silmin sanoa, etten olis selvinnyt kotona hetkeäkään pidempään. Kättärillä pistivät eka käyrille ja tarkistivat sitten tilanteen. Neljä senttiä auki, eli lähdetäänpä suoraan synnytyssaliin.

Sain (kiireellisen) epiduraalin (todella ikävä proseduuri, mutta autuaallinen jälkitila), ja siinä vaiheessa taisivat mittailla jo mun olevan 7cm auki. Puolitoista tuntia ja epiduuralin vaikutus lakkasi ja mä yritin selviytyä elämästäni ilokaasulla. Ja kätilö totesi, että pitäisi alkaa ponnistaa.


14 minuuttia siinä meni, mä olisin kuvitellut että noin ikuisuus. Lapsi kuitenkin saatiin ulos ja mäkin sain sormeni kerittyä irti ilokaasumaskista, joka oli ennen ponnistusvaihetta unohtunu mun käsiin. Kello oli kymmentä vaille puoliyö, eli neljä tuntia meni kättärillä kokonaisuudessaan. 


Too long, didn't read: 16h supistuksia kotona --> kättärille, yhden epiduraalin ja ilokaasukännien avulla saatiin lapsi ulos neljässä tunnissa.


Synnytyksen jälkeinen elämä
Meitä vähän (pajon) varoteltiin toisen vuorokauden väsyttävyydestä, laps tulee kuulemma olemaan vaativa ja rähjäävä. Ei ollut. 


Meitä myös varoteltiin vähän kolmannen vuorokauden itkuisuudesta, tällä kertaa äidin osalta. Noh, myönnettäköön, että kolmannen päivän illalla istuin sängyllämme nukkuva laps sylissäni ja vieritin  kyyneleitä, koska sydän oli niin pakahtumassa. Ja lisäksi oltiin päätetty (yrittää) laittaa laps nukkumaan Kela-laatikkoon sängyn vierelle, eikä sänkyyn. Niin kauas!


(Loppupeleissä laps nukkui kuin nukkuikin sängyssä meidän kanssa)

Sen sijaan kukaan ei kuitenkaan varotellut kolmannen päivän (ja myöhempien aikojen) hysteerisesti kikattavasta äidistä. Yhtenä esimerkkinä useista mainittakoon, kun kättärillä sillon kolmantena päivänä (jolloin tehtiinkin jo lähtöä kotiin) nojasin kyykyssä käsilläni pöydän reunaan kykenemättä naurultani puhumaan, vesien virratessa pitkin poskia. Miksi? Koska mies oli tiputtanut lusikastaan kiisseliä tarjottimelle ja sanonut 'hupsista' (jep, nyt ollaan todellisen tilannekomiikan äärellä).

Pelkkää naurua ei tämä ole kyllä ollut. Imetys vaikutti aluksi tosi helpolta, mutta nyt ihoparka itkee. Hetkittäin on vähän epätoivoinen olo 'tätäkö kuus kuukautta?!' ja sitten poden huonoa äitiyttä siitä, että imetys tuntuu ikävältä (koska iho on aivan rikki) vaikka todellakin haluaisin imettää.

Lisäksi koska minä olen minä, kaikenlaiset asiat stressaa helposti. Miksei lapsi ole kakannut vielä tänään? No nyt se kakkasi kahdesti, onko sen vatsa huonovointinen? Nukkuuko se liikaa? Nukkuuko se liian vähän? Saiko se riittävästi maitoa? Et cetera. Eletään siinä uskossa ja toivossa, että rutiinien myötä tämäkin loivenee.

Sen sijaan oon päässyt nauttimaan verisestä pihvistä, kuohuviinistä ja yleisestä stressittömyydestä ruokailun suhteen. Autuutta.

11 comments:

  1. Oi mä muistan itekin tuon, kun maito nousi, olin ihan euforisissa fiiliksissä. Parasta! Ja hei, tissit tottuu. Kohta imetys vaan enää vähän kutittaa. Pari viikkoa siihen meni.

    Ihanaa, että kaikki on siellä hyvin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos lohdutuksesta, toivottavasti imetys tosiaan muuttuu helpommaksi pian! Kova halu on kuitenkin imettää, eli en oo ihan heti luovuttamassakaan :)

      Delete
  2. Näin 2kk jälkeen olen onnistunut jo unohtamaan ton alun tuskallisen imetyksen... Meillä oli Lansinoh ja kaalinlehdet kovassa käytössä. Oikeastaan vasta 3 viikon jälkeen kun sain rintakumit jätettyä pois alkoi helpottaa. Ja nyt imetys on jo kivaa hommaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa kuulla näitä kokemuksia, että se imetys on lopulta alkanut helpottaa! Sitkeästi siis siihen tähdäten..

      Delete
  3. Moi!
    Apua tuohon ihohommaan saa tästä: Earth Mama Angel Baby - Natural Nipple butter 60ml
    Tätä saa mm. kampin bebesistä. Ihan must ja auttoi tosi paljon!

    t.Anni

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itseasiassa eräs Antti tuota jo mulle suositteli ja kävin purnukan hakemassa! Mä oon nyt vähän vaihdellen käyttänyt sitä ja tota Lansinohia. Ja hetkittäin Bebanthenia. Ja sitten niitä kaalinlehtiä.

      Auttoiko sulla toi nipple butter myös ihan vereslihalla olevaan ihoon?

      Delete
    2. Hähmäisesti muistan, että jonkun verran bebanthenia ensin tartti, mutta sitten riitti toi ja siitäkin luovuin aika pian lopulta.

      Delete
  4. Kyllä mulla edelleen kuuden viikon imetyksen jälkeen on rinnanpäät kipeät ja Lansinohia tarvii voidella, mutta ei ne kauaa ehdi siinä vanhentua parantelemassa, kunnes poika tahtoo taas ruokaa. Meillä onkin sellainen tissipoika, joka tykkää nukkua sohvalla äidin sylissä tissi suussa syömisen jälkeen ja kun tissin ottaa pois, niin kähinä alkaa.

    Meilläkin oli aikomuksena pitää poikaa nukkumassa omassa sängyssään, mutta meidän sängyssä se nukkuu. Ensin alkuun nukkui edes ensimmäisen pätkän yöunta omassa sängyssään, mutta on paljon helpompi puoliunessa työntää tissi suuhun, kun poika herää syömään äidin vierestä. Kaikki "periaatteet" romuttuu yksi toisensa jälkeen.

    Lisäksi uhosin etukäteen, että minähän nukun päivällä aina kun vauva nukkuu, mutta enpä ole paria kertaa enempää tuota tehnyt. Siitä kun ei koskaan voi tietää kauanko se nukkuu. Ja mun tuurilla se herää aina 20 min unien jälkeen juuri silloin kun minä olen nukahtanut. Tai sitten jos päätän että nyt se ei varmaan kauaa nuku, että minä teen kotitöitä sillä aikaa, niin johan poika nukkuu 3 h...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsemppiä, toivottavasti toi helpottaa. Sitkeesti oot jaksanut kuitenkin imettää.. Mulla on kanssa hetkittäin sellanen olo, että voitaisiinko pitää tyyliin viikon tauko ja yrittää sitten uudelleen, vaan ei taida nyt onnistua tähän lähtöön.

      Luin jostain imetystuki-jutusta, että nännit ei saa kuivua ja rupeentua, kun ne repee sitten vaan uudestaan (AUTS). Sen sijaan niitä on pidettävä kokoajan avonaisina (myös auts), ja ilmeisesti ne siitä sitten lähtee itsekseen jossain vaiheessa (toivottavasti) paranemaan....

      Ja joo, on vaan helpompaa kun lapsi nukkuu sängyssä. Meillä syy toisaalla nukkumiseen oli se, etten uskonu lapsen voivan mahtua meidän sänkyyn nukkumaan, mutta jotenkin se nyt kuitenkin on mahtunu kuitenkin.

      Mä olen vielä toistaseksi ollut niin virkeä (en tiiä millä adrenaliinilla tässä mennään..), etten oo kokenut oikein tarttevani lisäunia lapsen nukkuessa, vaan oon käyttäny ne hetket lähinnä omaan aikaan. Kuten nyt :) Veikkaan, että se virta kuitenkin loppuu jossain vaiheessa ja lisäunet tulee ihan tarpeeseen.

      Delete
  5. Kaikkeen tottuu, usko pois. Kaikkea oppii myös, niin äiti kuin vauvakin.

    Imetys oli ihan perseestä alussa, mut nyt olen jo ihan eri mieltä. Kyllä se siitä vielä suttaantuu, eihän voi osata täydellisesti hommaa jota ei ole koskaan ennen tehnyt. Ei äiti eikä vauvakaan, vaikka niin aina kuvittelis. Tsemppiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä totta, kaikkihan tässä on vielä ihan opettelemista. Toisaalta ton imetyksen kanssa on ikäviä vaaroja kuten rintatulehdukset yms. jos homma ei mene hyvin. Tietty kai sitä kaikesta selvitään!

      Anyway, kiitos kaunis tsempistä :)

      Delete