Normaalipostaukset on jääny vähän valekuva-haasteen alle. Toisaalta, täällä on ollut taas vähän sekavaa. Vein maamon aamulla sairaalaan, tosin tilanne ei tällä hetkellä onneksi ole mitenkään erityisen hälyyttävä. Aiheeseen suoraan liittymättä oon kokenut vahvempia suuttumuksen ja turhautumisen tunteita kuin vuosiin, ehkä vuosikymmeniin, ehkä ikinä. Oon ollut väsynyt, helpottunut, huolestunut, itkuinen, vihanen ja onnellinen, kaikki saman päivän aikana. Yllättynyt ilosesti ja yllättynyt negatiivisesti. Elämä on tällä hetkellä aika epästabiilia.
Laps osasi vetää farkut jalkaansa senttejä vaille ihan itse. Lisäksi ollaan kuultu lisää kolmisanaisia lauseita, leikitty, naurettu ja kerran jopa laskettu pulkalla mäkeä.
Yksi merkittävä askel tässä on tullut sen myötä, että eräs ilta viime viikolla kotiintullessa myöhään mies raportoi lapsen nukahtaneen IHAN ITSE omaan sänkyynsä. Oli vähän aikaa hyssytellyt, sitten lopulta sanonut hyvää yötä, pistänyt peiton päälle ja sulkenut oven perässään. Sen jälkeen ei ollut kuulunut enää mitään.
Yritin samaa seuraavana iltana. Ei toivoakaan.
Siitä lähtien tämä on toistunut muutamia kertoja (lähinnä miehen nukuttamana). Olen tyrmistynyt. Jotenkin en olisi uskonut tämän päivän koittavan ennen tyyliin lapsen teini-ikää. Ei pitäisi varmaan puhua tästä blogissa, koska sitten taas kaikki menee pieleen. Tai ainakin pitäisi koputtaa puuta joka suuntaan. Mutta siis, ohhoh!
No comments:
Post a Comment