Tuesday, January 1, 2013

kuukausi 6, päivä 1

Lienee aika tehdä puolivuosikatsastus. Harmillisesti viralliset neuvolastatsit saadaan vasta viikon päästä.

Näin puolivuotiaana laps on hymyilevä, iloinen ja utelias. Läpsii kaikkea. Yrittää kiskoa pesulappuja irti asioista, erityisesti meidän Jaffa-matosta, jonka pesulappu on aivan vietävän häiritsevä - eikö se tosiaankaan lähde irti? Narut on ihan parhaita leluja.

Konttaa, nousee tukea vasten seisomaan (nykyään melkeinpä mikä vain tuki käy, kunhan alusta ei liu'u), kiipeää (portaitakin), lähestyy asioita kieli edellä ja työntää kaiken suuhunsa. Hampaita ei ole vielä ilmaantunut, eikä vaikuta että olisi ihan just tulossakaan. Laps juttelee paljon ja edelleen tykkää 'kiljua' sisäänpäin (päästää ääntä samalla kun vetää henkeä sisään).

Syönyt tähän mennessä (lasketaan nyt vaan ruoat..) bataattia, porkkanaa, parsakaalia, mustikkaa, banaania, päärynää, omenaa, avokadoa, maissinaksuja ja kauraleseitä. Yritin tehdä kaurapuuroa, mutta en oo varma tuliko siitä nyt edes ihan oikeanlaista (kuuluuko sen oikeasti olla niin liisteriä??). Itsehän inhoon puuroja - oon inhonnut ihan lapsesta asti, ihan kaikkia). Ei maistunut lapselle lainkaan, joten sekotin lopulta leseitä bataattisoseeseen, jossa ne uppos aivan mainiosti.

Vaatekoko 68 tuntuu ihan sopivalta edelleen. Koon 16 tossut on vähän liian isot vielä.

Istuu hienosti syöttötuolissa (ja läpsii pöytää) ja Ikean ostoskärryjen istuinosassa. Inhoaa automatkustamista ja protestoi (tai vaatii jatkuvaa viihdykettä / hyssyttelyjä) ainakin puolet matkoista. On käynyt Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Porissa. Tulee luokse kutsuttaessa (ainakin mun kutsumana). On hyvin kiinnostunut pupusta ja ymmärtää, ettei pupun päälle voi vaan jyrätä, vaan jää kohteliaan etäisyyden päähän katsomaan kun tämä luonnonihme järsii porkkanaa. Joskus koittaa vähän silittää, mutta yleensä saakin takasin murahduksen ja tassusta.

Nukkuu. Yleensä kahdet-kolmet päikkärit päivässä menee ihan ok (yleensä vaunuissa ulkona). Öisin ei halua juuri ennen puolta yötä nukkumaan ja kaipaa nukkua (kaikesta huolimatta levottomasti) mun vieressä ja käyttää mua tuttina pitkin yötä. We are working on it.

Yleensä kuitenkin aamut alkaa 9-9:30 välillä. Tästä seuraa ekat päikkärit klo 11, tokat siinä kolmen-neljän aikaan ja tällä hetkellä koitamme, ettei sen jälkeen enää nukuttaisi päikkäreitä, vaan seuraavaksi mentäisiin yöunilla. Katsotaan mitä käy. Lisäksi meillä on useiden suosittelema Pehmeä matka höyhensaarille (No-cry sleep solution) -kirja odottamassa lukemista.

Tukkaa laps on kasvattanut hienosti päälaelle ja nykyään takaraivon kaljukin alkaa olla hiljalleen peittymässä.

Kaikenkaikkiaan olemme tyytyväisiä menneeseen puoleen vuoteen ja olemme sitä mieltä, että laps kasvaa ja kehittyy kuten kuuluukin.




3 comments:

  1. Voi että teitä, puolivuotias eikä hampaita! Siis onnea, meidän 3,5kk:lla näkyy jo nokare alhaalla jota on nyt pari päivää känkkäröity vähäsen. Hyvää tätä vuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, teidän pikkunen on todella aikasessa hampaiden suhteen! Mä odotan ... mikä on innostuksen vastakohta?.. sitä hampaiden tuloa.

      Hyvää tätä vuotta myös sinne :)

      Delete
  2. Tsemppiä yöelämään! Meillä mennään so far levottomana alkuyöt, 22 - 24 välillä herätään useamman kerran kätisemään, mutta loppuyö onneksi pidemmillä unipätkillä.

    Sinulle olisi myös palkinto - haaste - tunnustus blogissani!

    ReplyDelete