Friday, January 25, 2013

kuukausi 6, päivä 25

Viimeisiä aletaan kohta viedä. Tärkein ensin: paikallinen Desigual tsekattu (tiedän, että nykyään stadistakin löytyy Desigual ja lisäksi tuotteita saa liiankin helposti tilattua netistä, mutta säästän kuitenkin (pääasiallisesti) Desigual-ostokset maamolassa käynteihin).

Paikallinen H&M tsekattu (miksi täällä on usein paljon kivempia vaatteita H&M:ssä kuin Suomessa?). Paikallinen Spar ja Hyperdino tsekattu (kuka muistaa mun sanoneen, että rakastan ulkomaalaisia ruokakauppoja?). Paikallinen lasten lelukauppa (Jugueteria) myös tsekattu (sieltä löytyi mm. aikuisten roolileiknaamiaisasuja).

Elo lapsen kanssa on (ollut) suhteellisen helppoa. Harmillisesti ollaan kuitenkin siirrytty aikakauteen, jossa lapsen päiväuniaika täytyy rauhottaa ja antaa lapsen nukkua jossain rauhallisessa ympäristössä (esim. lähiostari ei lukeudu sellaiseksi, kokeiltu on). Luultavasti syöminenkin sujuu helpommin tutussa ympäristössä (tätä ei olla tosin kokeiltu). Se siis rajottaa hiukan menemisiä. Onneksi tässä ei olla oltu jäniksen, vaan pikemminkin laiskiaisen selässä.

Niin, ehdin jo huokaista, että onneks kaikki on mennyt näin hyvin. Lapsen vaippatuotokset ovat olleet vähän veteliä välillä, mutta ei hälyyttävästi. Ja laps kaikenkaikkiaan vaikuttaa voivan normaalin hyväntuulisesti ja aktiivisesti. 

Mä sen sijaan heräsin tänään kurkkukipuun. Ja kurkku on edelleen kipeä ja pelkäänpä, että tästä vielä kehkeytyy kunnon flunssa. Onneksi - jos vanhat merkit paikkansa pitävät - se ikävin päivä on ylihuomenna, kun ollaan jo kotona. Lisäksi se on sunnuntai, eli mieskin on kotona (on mahdollista viettää suurempi osa päivästä sängynpohjalla). Ja onneksi laps ei kuitenkaan vaikuta flunssaiselta (kuumeenkin jo varuiksi mittasin, normaalilämpö oli). 

Mutta joo, voipi olla, että kurkkukipukin paranee itekseen.

Ainiin, piti mainita. Ostin ennen reissua matka-syöttötuolin, eli käytännössä hihnat, jotka sidotaan normaaliin tuoliin. Kas näin:



Ja siinä kuuluisi istua about näin:



Emme ole kuitenkaan kauhean yllättyneitä, kun lapsemme istuu siinä näin:


Pahoittelen kuvien huonolaatuisuutta. Hatemailiä voi lähettää Jobsin haudalle. Mutta toi viritys on ihan kätevä, sillä saa lapsen sidottua tuoliin (lapsiystävällinen pakkopaita, I'd say) ja se menee pieneen tilaan.  Lisäksi siihen pitäisi mahtua yli vuotiaskin lapsi. En muista minkä merkkinen, mutta jos jotakuta kiinnostaa, voin käydä tsekkaamassa.

Seuraavaksi alan henkisesti valmistautua kuuden ja puolen tunnin rupeamaan kipeänä koneessa istumista ja lapsen pitelemistä. Huomenna siis lähtö takaisin.

8 comments:

  1. Hui, kuinka lyhyt reissu teillä, reilusti alle viikko? Harkitsitteko pidempää, kun kuiteski äippälomalla ja majoituskin on? Mietin vaan, että kuitenkin oma vaivansa lennoissa, pakkaamisessa jne jne... (tarkoitus ei ole tietenkään moralisoida, toivottavasti ei vaikuta siltä :) )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, tultiin tämmöselle lyhyehkölle visiitille - ollaan me täällä kuitenkin 6 päivää, eli melkein viikko :)

      Mä olen kyllä myös luonteeltani vähän sellanen, etten viihdy muiden nurkissa kauhean pitkään (vaikka oltaisiin tosi tervetulleita ja emäntä- ja isäntäväki olis kuinka hyvää seuraa), vaan tulee vähän koti-ikävä. Mutta tämmönen viikon pätkä on ihan jees :)

      Delete
  2. Minäkin ajattelin että olipa lyhyt visiitti. :) Minua ainakin kiinnostaa tuo matka-syöttötuoli ja tietty hintakin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, visiitti oli tosiaan lyhyehkö, mutta sitäkin antoisampi :)

      Täytyy sanoa kuitenkin, että tossa kuudessakin päivässä ehti alkaa todella kaivata toista ihmistä vaihtamaan vaippoja, syöttämään lasta ja muutenkin jakamaan hoitovastuuta. Äitini sairauden takia fyysiset toimenpiteet ovat varsin rajattuja, eikä lasta voi oikein juurikaan hänen kanssaan jaksin jättää.

      Tässä vaiheessa suuret respektit kaikille yksinhuoltajille, joille tää on arkea päivästä toiseen!

      Ostamani syöttötuoli oli tämä: http://www.inthepocketbaby.com/?pageID=2&productID=1&lang=en ja maksoi about 38e Helsingin vaunuaitasta.

      Delete
  3. voi ihana laps tuossa tuolissa :D tulee (taas) aivan nuorimmaiseni mieleen; tyttö piti tripptrappia pilkkanaan ;)

    ReplyDelete
  4. Toi syöttötuoli menee ainakin pieneen tilaan eikä paina paljon! Varmaan ihan kätevä reissussa yms.
    Toivottavasti paluulento sujui hyvin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, paluulento meni ihan jees, tosin loppuvaiheessa tuli hiukan väsyitkua. Meillä oli kolme (3!!) paikkaa meidän käytössä aivan sattumoisin, mikä tietty helpotti matkustamista ihan todella paljon! :)

      Delete