kuukausi 7, päivä 28

Joka päivä sitä oppii jotain uutta. Mä opin, että ei kannata syöttää lapselle mustikkasosetta, ellei ole (itse) sonnustautunut esim. mustaan burkhaan. Ainakaan ei kannata pitää päällä vaatteita, joissa aikoo syömisen jälkeen lähteä ihmisten ilmoille.

Laps oppi tarttumaan kätösillään nokkamukiin ja nostamaan sen huulilleen juoma-asentoon. Äiti niin ylpeä! Aikasemmin yritykset jäi siihen, että mukiin kyllä tartuttiin, mutta ei tajuttu nostaa, vaan koitettiin imeä kumartumalla nokkaa kohti.

Mainittakoon myös, että eilen oli ihan todella upea kevätsää ja käytiin - häpeäkseni ensimmäisellä since muutto - vaunulenkillä. Pienimuotoista puron solinaa nähtiin ja kuultiin (no, laps veteli hirsiä tämän pysäyttävän kokemuksen ohi, mutta ehtiihän se vielä), rusakon jäljet lumessa ja keskuspuiston reunan. Aurinko paistoi, asteita oli plus ja puiden oksilta tippuili lumia.

Kevätpäivän kunniaksi tein savulohipannaria (ohje Glorian Ruoka&Viini -lehdestä ja roikkunu meidän muistitaululla odottamassa käyttöä). Siitä tuli ihan tajuttoman hyvää. Ajattelin, että jätän puolet miehelle. But I eated it. Silleen klassisesti: iiihan otan pienen palan vielä tosta. No okei, kai sille neljännes riittää. Hupsista. Ei se olis kuitenkaan savulohta osannut arvostaa sen ansaitsemalla hartaudella.

Tänään käytiinkin sitten neuvolassa ja aloin vakavasti harkita haluanko mennä sinne enää uudestaan. Tällä kertaa oli tietty helpompaa, kun osasin jo vähän odottaa,  mutta silti. Taaskaan ei minkäänlaista kontaktia lapseen, ei mitään 'miten menee' -kysymyksiä tai muutakaan. Laps mitattiin ja pakollinen 'miten yöt menee' -kysymys esitettiin. Sitten taas katsottiin  niitä käyriä.

Statsit (suluissa 7.1. mitat, eli vajaa 2kk sitten)

Paino: 7,950kg (6,720kg --> +1,230kg)

Pituus: 70,2cm (65,8cm --> +4,4cm)

Pää: 45,5cm (44,0cm --> +1,5cm)

Eli kaikinpuolin erinomaisesti tullu kasvua sitten viime mittauksen. Ja mitä neuvolatäti sanoo? Toteaa, että joo, kuukaudessa pitäis tulla ainakin 500g lisää painoa (lapsella tullut siis yli 600g), mutta nyrpistelee sille, että pituus/paino -suhde on edelleen miinuskäyrillä (pituus nykyään lähes nolla-käyrällä).

Tässä vaiheessa totesin sille, että lapsen isä oli myös pienikokoinen vauva. Lisäksi laps on hyväntuulinen, todella aktiivinen ja vilkas, energinen, iloinen, tyytyväinen ja syö hyvin, eli en ole huolissani. Täti sitten katsoi mua kulmat kurtussa ja totesi hitaasti 'Niin... no ... nooo, jos sä et ole huolissas......'

Vastasin tiukasti, että en. Harmitti jälkeenpäin, etten kysynyt siltä, että siis mistä mun olis muka tarkalleen ottaen pitänyt edes olla huolissani.

Neuvolan jälkeen oli lääkärintarkastus vielä (8kk rutiinihomma) ja kerroin sitten lekurille (sydämellinen nainen, 45min myöhässä heti aamusta) tosta neuvolatädistä ja kysyin siltä, että mistä ihmeestä mä nyt edes voisin olla huolissani. Lääkäri totesi ykskantaan, että ei mistään. Eikä voisi terveempää lasta kuvitellakaan.

Että näin.

kuukausi 7, päivä 25

Menispä lapsparan flunssa pois. Nuhaa edelleen, nukkuminen  hankalaa. Pinnis yläkenossa, sipulia 20-denin sukassa. Äidilläkin silmät vähän ristissä.

Lastenkirjojen interaktiiviset osuudet ovat aina oikealla puolella aukeamaa (tai joskus molemmilla puolilla, muttei koskaan vasemmalla). Laps haroo vasurilla. Äiti siirtää kirjaa lähemmäksi.

Muutamana päivänä hyvin sujuneet, pitkät ekat päikkärit lyheni tänään ja iltapäiväpäikkäritkin jakautui kahteen 20min osuuteen (laps on alkanut nukahtaa taas autoon). Kukkakaalia söi kuitenkin hienosti, bataattignochit epäilyttää.

Laps nukahti jo toisena yönä peräkkäin ilman rintaa. Sijaistoimintona hyssyttelin sylissä, kunnes riittävän rauhallinen, jolloin laskin pinnikseen. Havahtui laskemiseen, mutta osasi etsiä unen itse. Hienoa!

Laps on löytänyt keittiön laatikot ja eritoten sen, miten mukavaa niitä on tyhjennellä. Ruuvattiin lapsilukot paikoillaan, mutta ne eivät estä sormien jäämistä laatikon väliin. Googletin. Löysin internetistä - voi kyllä - Pirkka-niksin: laatikot kiinni sinitarralla. Kokeiltiin. Toimi. Ajateltiin ettei olis kuitenkaan lopullinen ratkaisu.

Paljon on mulla hellyyttä ja rakkautta tuota pikkuista kohtaan. Nykyään vietetään aika paljon aikaa halien ja sylikkäin - luultavasti pientä eroahdistusta ilmassa.

Brio-vaunujen luokse osaa mennä ja lähteä työntämään hienosti. Pysähtyäkin osaa, ihan kontrolloidusti. Kääntyminen kuitenkin vielä vaikeaa. Ja välillä on hauskempaa olla kyydissä kuin työntää.

Tämän koherentimpaa ei tästä tule. Ainiin, toteutin haaveen: join kahvia tänään meidän pihaterassilla auringossa!

Caught red handed.

kuukausi 7, päivä 23

Päätin nyt sitten Unaen innoittama kuitenkin kokeilla siirtyä vähän erilaiseen päivärytmiin - lähemmäksi sitä neuvolan ohjeistamaa 8-kuisille.

Eli rytmi before:

7-8 herätys

8 aamupala

10-11:30 (12) ekat päikkärit

12-12:30 lounas

(~14 imetysvälipala)

15-16:30 (17) tokat päikkärit

17 päivällinen

20:15 iltavelli

21 unille (tosin viime aikoina on ollut lähempänä 21:30)

Rytmi after:

7:30 herätys

8 aamupala

11 lounas

11:15 unille (joo, lounas oli nopea)

13:45 hereille

14:15 välipala (imetystä + hedelmäsose)

16:30 unille

17:15 päivällinen

20:15 iltavelli

21 unille

(neuvolan rytmihän oli aamupala 7-8, lounas 10:30, unet 11-14(15), välipala 15, unet 16:30 (max. 45min) 17:30 päivällinen, 20 iltavelli, 21 unet)

Selvittiin katastrofeilta. Lounas oli kiireinen ja laps väsynyt. Nukahtikin päikkäreille hetkessä, ja vastoin mun kaikkia veikkauksia, nukkui melkein kahteen saakka! Siis kahden ja puolen tunnin päikkärit! Sitten söi, touhusi, nukahti nätisti 16:30 ja nukahti uudelleen edelleen nätisti ysin aikaan (lähestulkoon ilman imetystä!). Luulen, että sille tekee oikein hyvää siirtää suurin osa päiväunista keskipäivään ennemmin kuin iltapäivään. Ja laps vaikutti olevan tyytyväinen tähän kaikkeen, joten ehkä tällä jatketaan.

Harmillisesti se tarkottaa kyllä viittä ruokailua päivässä sitten kuitenkin, neljää ei mitenkäaan saada sijotettua järkevästi tuohon. We'll live, eritoten, jos tää toimii lapselle kuitenkin paremmin.

Meille (eli lapselle) sen sijaan iski pieni takaflunssa - toissayönä laps kiskas yhtäkkiä nenänsä sellaseen tukkoon, että siihen ei mitkään suolasuihkeen auttaneetkaan. Hiukan valvottiin, minä lasta silitellen niinäkin hetkinä kun olisin kai ite voinut jo nukahtaa. Viime yönä korotettu pinnis + sipuli kai auttoi ja tuudittauduin jo siihen, että ei tässä mitään, kello on kolme, kyllä laps voi tulla tähän meidän väliin nukkumaan.

No, sillä sekunnilla kun vaakatasoon joutui, nenä tukkiutui uudestaan ja sitten taas vähän valvoskeltiin. Suolasuihke sängynjalan vieressä, toivottavasti tänä yönä hengitys kulkee vapaasti ja mukavasti.

kuukausi 7, päivä 20

Mun isä arkistoi. Kaiken. Joskus on ihan hauskaa, että joku jaksaa/haluaa säilyttää tavaroita ihan vaan tunnearvon vuoksi (varsinkin kun ite oon ihan päinvastainen). Joskus se on tuskallista. Toissapäivänä mun eteen tuotiin iso pahvilaatikollinen mun vanhaa kamaa, vaatteita pääosin 'jos vaikka laps voisi käyttää jotain täältä'.  Hikikarpalot otsalla aloin käydä niitä kamoja läpi isän mantratessa vieressä 'kato miten hyvä!' ja 'onpa tosi käytännöllinen!' ja 'tota sä varmaan tarvitset!'.

Suuri osa kamoista oli isoäidin kutomia villa-asioita yms. Mutta sitten siellä oli joukossa parittomia, vanhoja sukkia (??), jotain likasia, jopa reikäsiä paitoja (??) ja rikkinäisiä sormikkaita. Käytyäni kamat tiukalla seulalla käteen kuitenkin jäi kuin jäikin muutama juttu. Pehmeä, kirjava pallo, jonka sisällä kulkunen. Tummansininen samettimekko (mennee lapselle parin vuoden kuluttua). Lapsenhoitokirja vuodelta 1977. Itsetehty lasten baskeri, joka on ollut mun isällä vauvana ja jonka ajattelin valkaista (villan valkasu, vinkkejä otetaan vastaan kiitos) ja joku kerta kokeilla lapselle.

Se kirja on kyllä mielenkiintonen. Ensinnäkin kirjotusasu on hauska, lukijaa teititellään. Odotin kauhulla minkälaisia 'jätä lapsi yksin yöllä itkemään, että se oppii' -ohjeita sieltä löytyy, mutta pääsi yllättämään. Kirjailija (Penelope Leach) lobbaakin (nyt yhtenä esimerkkinä) sen puolesta, että vauvaa ei voi hemmotella pilalle ja että vauvan öiseen kutsuun kannattaa vastata mahdollisimman pian. Toisaalta sitten tätä toimintaa perusteltiin - ei niinkään vauvan hyvinvoinnilla - vaan että 'pääsette helpoimmalla näin'.

Lisäksi tuolloin äidin negatiiviset tunteet eivät olleet ilmeisesti lainkaan mitään hyshys-juttuja. Kirjailija ykskantaan toteaakin puolivuotiaasta lapsesta, joka haluaa olla jatkuvasti äidin läheisyydessä: 'Nämä rakastavan ihmisten omistusvaatimukset koette ihastuttaviksi, jos itse rakastatte lastanne, mutta ärsyttäviksi, ellette sitä tee.'  Right, että näin.

Sen sijaan kirjassa vastaan tuli lista asioista, joita (mm.) voisi antaa puolivuotiaalle tutkittavaksi. Ihan hauskoja ja ainakin osa mulle sellasia, ettei olis suorilta tullut mieleen. Eli jos lapsenne kaipaa vähän erilaisia leluja, olkaatten hyvät:

Sitten, päivän huomio syömisestä. Oon tässä muutamia kertoja tarjonnut tomaattia lapselle. Laps on maistanut kielen kärjellä ja nyrpistänyt nenäänsä ja lopulta päätynyt olemaan edes maistamatta, kun oon tarjonnut. No, mulla oli tänään itelläni lautasella tomaatti halkaistuna ja aivan yllättäen laps alkoi ojennella käsiään sitä kohti. Leikkasin lapsen nähden siitä viipaleen ja ojensin. Ja sehän söi! Muutenkin uusia makuja toki pitää maistaa useita kertoja ennen tottumista, mutta olin jo vähän menettänyt toivoni, kun laps tosiaan ei suostunut enää edes maistelemaan sitä.

Toisena huomiona oon heittänyt romukoppaan kaikki viimesetkin rippeet makumieltymysten vertailusta (ie. miksi odottaisin, että ruoka x maistuu lapselle, jos ei maistu mullekaan). Miehen siskon vinkistä oon tarjonnut lapselle maissisosetta (johon sekotettu päivän liha ja persiljaakin) ja mun on pakko sanoa, että se stuffi on todella kuvottavaa ja joudun tosissaan vetämään henkeä, kun teen rutiinimakutestin. Mutta lapselle maistuu mainiosti - ja sehän se pääasia tietty onkin.

Oon myöskin ollut vähän näkevinäni, että laps ei ole enää nukkumaanmeno aikaan ihan yhtälailla väsynyt kuin ennen ja välillä nukuttaminen on taas kestänyt pidempään - ihan vain siksi, että laps on virkeä, eikä uni tule, vaikka makaa silmät kiinni. Neuvolan lappunen suosittelee kääntämään 8-kuisen rytmiä siten, että 11-14 nukutaan ekat päikkärit (kun aamupala on ollut 7-8 aikoihin) ja neljän aikaan tokat päikkärit, max 30min.

En aluks ajatellut lotkauttaa korvaanikaan tälle, mutta tässä muutaman pidemmän nukutuksen aikana on mieleen alkanut hiipiä josko siinä oliskin jotain perää. No, en tee hätiköityjä päätöksiä ja muutoksia tässä, kuulostelemme tilannetta. Sen sijaan olis kiinnostavaa kuulla minkälainen rytmi teidän 8kk vauvoilla on/oli (vaikka meillähän on vielä kokonaiset puolitoista viikkoa siihen, että laps on 8kk. Meidän pieni...).

kuukausi 7, päivä 18

Mun euforinen 'flunssan selkä on taittunut' -päivä oli vähän ennenaikanen. Se mihinkään taittunut, se vaan meni päiväksi pelaamaan golfia palatakseen yöksi mun kurkkuun. Itseasiassa tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että se lähtee aamupäivisin duuniin ja tulee illaksi kotiin. Nice. Eikä se tykkää heräämisestä sen enempää kuin mäkään.

Laps on saanut äänensä takasin, mutta on vielä jälkinuhanen. On kuitenkin palannut pinnikseen nukkumaan. Itseasiassa ollaan palattu mukavasti siihen, että nukkui eilen suoraan ysistä about kahteen! Sen jälkeen heräsi vielä neljältä ja vissiin puoli seiskalta, jollon päätti herätä lopullisesti (hiukan aikasin, normaaliin kasiin verrattuna).

Anyway, teinpä tuossa bataattileipäsiä lapselle. Maistuu myös aikuiselle (ainakin tälle). Taisin mainita, että tein lapselle apinaevästä (banaania+kaurahiutaleita) ja lukasin jostain vinkin, että banaanin sijasta voi käyttää jotain vihannesoseitakin. Kokeilin bataattia. Ohje yksinkertainen as ever. Lisäsin omana improvisaationa kananmunan. Hyvä tuli (mutta pitää muistaa, että noissa on nyt sitten siis hiukan proteiinia myös).

Bataattisosetta (n. desi)

1 kananmuna

Kaurahiutaleita kunnes vetelähköä taikinaan

1tl öljyä

--> Pellille lusikallisia,  uuniin 200 astetta, n. 15 min. Näistä tuli kuohkeita ja hyviä.

In other news, päivä on ollut hyvä, joskin edelleen flunssan kanssa mennään vähän sieltä missä aita on matalin. 

On ollut vaipasta pudonnutta kakkaa hoitopöydällä. Parsakaalia tukassa. Maissisosetta pitkin naamaa. Holtitonta käkätystä leuan alta kutittaessa. Toppatakissa puklausta, joka pyyhittiin kypärämyssyllä (joka on muuten edelleen mun takin taskussa - crap). Imetystä parkkeeratussa autossa Espoon ja Helsingin rajamailla. Räkää hihassa (lapsen, mun - respectively). Lounasta lapsen vaarin ja isoisoäidin kera. All good.

Poseerausta kameroille

kuukausi 7, päivä 16

Pitkällisten tutkimustyön päätteeksi voin todeta, että lasten (ainakin meidän) syöminen on kyllä jonkinlaista salatiedettä.

Osa kasviksista maistuu VAIN sormiruokana (porkkana, kukkakaali), toiset VAIN soseena (bataatti, peruna, paprika). Toiset kasvikset ei kumpanakaan. Sitten taas joskus joku maistuu mainiosti, mutta sillävälin, kun käyn hakemassa lautaselle täydennystä, se lakkaakin maistumasta.

Joskus sose maistuu VAIN kylmänä, joskus kuumana. Eilen sose maistui VAIN kun lusikoin sen lapsen suuhun sormellani, enkä lusikalla (ja sillon sitä upposikin kevyesti koko annos, kun lusikalle oltiin vaan suu viivana). Ja suurimmassa osassa näistä mitään patternia ei ole. Iltavelli maistuu konsistentisti aina, vähitään puoltoista desiä, yleensä kaks ja puol.

Ruokailu on kyllä jännää touhua.

Laps kuulostaa edelleen Aku Ankalta, vaikkakin ollaan kai menossa parempaan suuntaan. On ollut todella mielenkiintosta huomata miten paljon lapsen kommunikaatiosta tulee äänen kautta (vaikkei ole sanoja) ja miten hukassa sitä on, kun äänet on yhtäkkiä kadonnu tai muuttunu. Korkeammat äänet on kurkun käheyden takia pihinää ja volyymi on muutenkin laskenut paljon. Niin paljon, että normaalioloissa niihin ääniin ei kauheasti välttämättä kiinnittäisi edes huomiota, ja nyt täytyy jatkuvasti muistuttaa itseä, että nyt ei ole normaalitila.

Aloin kanssa vähän pelätä, että laps herää yöllä pinnasänkyyn pihisemään-itkemään, mutta mä en herää vaikka pinnis on sängyssä kiinni. Laps siis viereen nukkumaan.

Toivottavasti flunssa on meiltä kaikilta ens viikolla jo ohi.

Btw, tein vihdoin eilen jotain, mitä oon suunnittellut jo kauan: menin lapsen kanssa samaan aikaan ysiltä nukkumaan. Hyvin meni, vähän olin neljän aikaan hereillä, mutta kyllä unta riitti kasiin asti. Olis varmaan riittänyt pidemmällekin, mutta piti lähteä aamutreeneihin. Teki kyllä hyvää.

ps. Järjestetäänkö pääkaupunkiseudulla jossain jotain Anonyymit Appelsiini-holistit -kerhoa? Alkaa pian tuntua, että voisi olla aika liittyä. Näiden aplareiden napsiminen alkaa pian karata käsistä.

kuukausi 7, päivä 15

Eilen oli mainio päivä. Ei ehkä niin paljoa miehelle, joka jäi kotiin sairastamaan flunssaa. Eikä ehkä niin paljoa lapsellekaan, joka sai influenssarokotetehosteen (otti sen vastaan kyllä reippaasti ilman itkua).

Mä sen sijaan leijailin euforisissa 'flunssan selkä alkaa katketa' ja 'elossa ollaan - sittenkin' -tunnetiloissa. Se fiilis, joka tulee aina flunssan päätteeksi.

Myöskin kävin sisustuskaupoilla (no, läheisessä Kodin1:ssä) - ihan yksin! Ihan ilman kärsimätöntä miestä huokailemassa. Ihan ilman lasta, jonka mukana roudaaminen tuo omat haastavuutensa liikkumiseen. Huikeeta. Tätä shoppailureissua oon odottanut siitä asti kun tänne muutettiin.

Ja ehkä kaikkein parasta: tajusin illalla, että lapsen nukkumaanmenon nyt vakiinnuttua sinne ysiin mulle jää iltaisin muutama tunti aikaa pelaamiseen! Lopetin pelaamisen (ihan tarkoituksella) kokonaan lapsen synnyttyä (pääosin) ajan puutteeseen. Päädyin nyt eilen taas selailemaan pelikirjastoa ja tuli ihan lämmin mieli. One of these days alotan jonkun hyvän pelin, jota saan iltaisin yhdeksän ja kahdentoista välillä pelata.

Viime yö sen sijaan ei ollut ihan yhtä mainio. Lapsparka heräsi puolen yön aikaan, jolloin annettiin hälle nenätipat helpottamaan nukkumista. No, siitä alkoikin lapsella uus päivä. Ei varsinaisesti itkenyt, mutta ei vaan nukkunutkaan. Yritti välillä, makasi silmät kiinni, kunnes taas avasi silmät ja alkoi riehua. Ja jutella. Ja kiipeillä. Osotti mieltään, jos joutui pinnasänkyyn.

Kolmen aikaan aloin olla ihan ihmisraunio. Herätin miehen, laitettiin lapselle suppo (kuumetta ei ollut, mutta arvelin, että sillä saattoi olla vaan epämukava olo, mikä esti nukahtamisen) ja mies heijaili lapsen uneen. Suuren suuri helpotuksen huokaus. Ehkä se oli se heijaus, ehkä se oli se suppo, who knows.

Tänään laps ollut vähän köhänen ja ääni ihan poissa reppanalla. Ja mua harmittaa ja pohdin tietenkin, että oliko nyt viisasta ottaa se tehosterokotus.. Jos se olis ollut tälleen kipeä eilen, niin en tietenkään olis ottanut (tai jos kristallipallo olis kertonut mulle, että nuha etenee lisäkipeydeksi). Eilisen pieni nuha (jota ei enää edes päivällä oikeastaan ollut) ei vaikuttanut kauhean vakavalta. Erityisesti kun tota nuhaa tuntuu olevan kolmannes talviajasta anyway.

Anyway. Repesin aivan holtittomaan väsymysnauruun, kun mies kertoi huomanneensa aamulla lapsen olevan mun vieressä ja mulla imetystoppi auki. Laps välillä imaisi, välillä taputti (läpsi) mun rintaa. Hieman tuohtuneena mies ajatteli tämän olevan epäkunnioittavaa käytöstä ja sulki luukun. Laps ei ollut tästä moksiskaan. Ja mä nukuin tän kaiken läpi. Hämmästyttävää minkälaisiin uniolosuhteisiin sitä tottuu.

Ihania sisustusasioita (osa odottamassa paikkaansa). Kevät!

kuukausi 7, päivä 13

Sairastuvasta päivää. Tänään meillä olis tarjolla räkäflunssaa, kurkkukipua ja päänsärkyä. Tämä tosin näyttää kiusaavan (onneksi) vain äitiä, laps ja mies porskuttavat terveinä.

Täällä on alkanut papatus, laps on hienosti löytänyt tavut 'vä' ja 'pä' ja juttelee nyt niillä. Mies kysyi eilen töistä tullessa, että joko laps osaa puhua. Voi olla, että menee vielä ehkä päivä, pari ennen kuin lausuu ensimmäisen runonsa. Antaumuksella kuitenkin kailottaa PÄPÄPÄPÄPPÄÄÄ pitkin olkkaria.

Opin muuten tuossa taannoin, että mun eka sana oli 'enkä', kun äiti yritti pistää mua suihkuun. Aika jännä muuten, usein ekat sanat on kai substanttiiveja tai verbejä perusmuodossa?

Olin myös sanomassa, että ilman tukea seisomista täällä harjoitellaan hyyyvin rauhalliseen tahtiin - mutta sitten huomasin lapsen seisovan lelulaatikossa pupuhelistin kädessään ihan no prob. OK. Myös Brion lelukärryt ovat löytyneet ja koska kääntyminen niillä on vaikeeta, niitä työnnellään ees taas eteisestä kylppärin ovelle - sopiva useamman metrin matka, menee tomerasti tepastellen.

Sen sijaan olisihan pitänyt muistaa - jo ammoisina aikoina viidakon äitibloggareiden keskuudessa kulkenut sanonta: ken lapsensa unia hehkutaa, se lapsensa unet menettää. Toisaalta, ken lapsensa unista valittaa, se lapsen unet palauttaa. Kuinka monta kertaa onkaan käynyt niin, että joku on blogannut miten ihanasti yöt on rauhottunu ja nyt nukutaan niin hyvin - ja kärsii seuraavan viikon huonoista yöunista. Ja sitten taas päin vastoin.

No, täälläkin on ollut viime postauksen jälkeen huonoja päikkäreitä ja viime yöksi otin lapsen melko pian viereen nukkumaan. Veikkailin jo nukutuksen yhteydessä, että on tulossa levoton yö ja vähän oikeassa olinkin. Liekö puhjenneet / puhkeavat hampaat (vas-ylä-1 on näkyvissä!), päpäpäpät vai seisoskelu, who knows.

Kuinka tyypillistä, että juuri flunssan aikaan herää kaikki innostukset, että nyt kyllä ostan sen salikortin ja nyt kyllä alan urheilla JOKA PÄIVÄ ja pakko päästä liikkumaan ja vitsi että olis kivaa urheilla silleen, että hiki virtaa. Kunhan tästä toivun, niin kyllä nää oireet varmasti vähenee, suorastaan katoaa kokonaan.

Ulkona lauloi talitintti ja punatulkunkin bongasin - täällä landella on vaikka mitä. Enkä tiennyt, että punarinta on noin iso.

Pihapuun punatulkku.

Briot käytössä.

kuukausi 7, päivä 11

Uni-update.

Aloitettiin unikoulu (tai oikeastaan uniassosiaatioiden hellä uudelleenohjaaminen) Pantleyn vinkkejä kuunnellen vuoden alussa, reilu kuukausi sitten.

Heti aluksi alkoi tapahtua paljon edistystä. Järkeistettiin elämä rytmeihin (mikä oli muutenkin vähintäänkin tarpeellista (ainakin meille) tässä puolen vuoden kieppeillä) ja selkeytettiin rutiinit. Päivään sijotettiin kahdet päiväunet (10-11:30 ja 15-16:30) ja viisi ruokailuhetkeä. Iltarutiinit meillä oli jo, mutta niihin tehtiin muutoksia ja niitä alettiin noudattaa uskollisemmin.

Nykyään päiväunille laps nukahtaa minuuteissa ja nukkuu (yleensä) sen kaksi unisykliä (joskus pitää käydä vähän kannustamassa syklien välissä). Nukuttamiseen ei enää kulu (paria) tuntia, vaan about vartti. Yöllä herätään vaihdellen pari kertaa tai monta kertaa. Hampaiden puhkeamisen aikoihin heräämisiä on ollut enemmän ja muulloin vähemmän. Toisinaan oon jaksanut tsempata, että laps nukahtaa ilman rintaa yöllä(kin), toisinaan en jaksa.

Itse nukahtaminen sen sijaan tapahtuu nykyään (melkein) ilman rintaa. Parhaillaan imetystä on tarvittu 30sek (vain sen yhden väsymyspisteen yli) ja sen jälkeen muutama minuutti möyrintää, kunnes nukahdus.

Tänään imetystä oli vähän enemmän, mutta lopulta laps nukahti (itse, möyrimisen päätteeksi) pinnasänkyyn (!!). Vähän jouduin harrastamaan akrobatiaa ja antamaan pieniä imetyksiä (pinnasängyn pohja on pohjalla, kylki on auki ja kiinni sängyssä ja kyljen yläpalkki on paikoillaan. Sieltä pääsee kivasti kurkkimaan sängyn reunan yli, mutta ei kiipeämään sängylle), mutta näin melkein parin tunnin kuluttua vieläkin nukkuu siellä (heräämättä välissä). Tätä voidaan nyt kutsua jonkinlaiseksi läpimurroksi.

Mutta sen sijaan yllätyksiä. Tässä lasta pinnasänkyyn nukuttaessa on alkanut ihan yhtäkkiä tuntua haikealta. On ihanaa, kun pikkunen nukkuu kyljessä - eritoten, kun sänky on nykyään riittävän leveä meille kaikille. Kunhan ne yöheräämiset saataisiin kuriin.

Miksi laps sitten pinnikseen nukkumaan, you ask. No, huolimatta siitä, että putoamisia sängystä on tapahtunut vasta yksi, se riski on aina olemassa. Ja se tarkottaa paniikkijuoksuja makkariin joka kerta, kun itkarista kuuluu vähänkin ähinää. Pinniksessä se on turvassa putoamisilta. Ja kuulemma pinniksessä lapset saattaa nukkua sikeämmin ja paremmin kuin vieressä. Mutta luulenpa, että kun se tosta yöherää, niin otan viereen ja se saa jäädä siihen nukkumaan.

Anyway, isoja muutoksia on siis tapahtunu. Aikaa se ottaa, kärsivällisyyttä myös, mutta verrattuna esim. elämään joulun tienoilla, ollaan ihan toisella planeetalla jo.

kuukausi 7, päivä 10

Toivepostaus: arjenpelastusruokaa.

No, oikeasti tätä postausta toivoi vain mä, mutta jotenkin tuli sellanen olo, että tämmöset ruokapostaukset yleensä on toivepostauksia.

Mähän en koskaan ole kysynyt lukijoilta mtään toivepostausaiheita. Ihan rehellisesti tavallaan kyllä kiinnostaisi tietää (oon luonteeltani varsin utelias) onko jollain lukijalla jotain aihealuetta, josta haluaisi kuulla lisää. Mutta sitten taas haluan kirjottaa mistä haluan, enkä paineistella jonkun toiveiden kanssa.

Mutta siis niin. Arjenpelastusruokaa. Tänne Espooseen muutettua valaistuin vihdoin sen suhteen, että pakkanen tosiaan kannattaa täyttää ruoka-aineilla, joista voi sitten vain päivittäin katsoa, että 'Jahas. Mitäs täältä tänään syötäisiin.'

Yksi ihan oikea löytö on tullut tässä vastaan, nimittäin Finduksen kvinoa-salaatti (ks. kvinoa). Se on hyvin papuinen (ja mä en edes normisti tykkää pavuista) ja kvinoainen ja hitsin hyvä. Lihansyöjänä tykkään paistaa kanssa jauhelihaa sen kaveriksi ja kaiken kruunaa (itse tehty) tzatsiki (tässä Hesarin ohje - itse laitan vaan turkkilaista jugurttia, valutettua kurkkua, valkosipulimurskaa ja suolaa). Nopeaa, superhelppoa ja hyvää. Suosittelen.

Ruoasta puheenollen, harjoittelin kokkausta myös lapselle. Luin jostain blogista apinaeväs-nimellä kulkevista pötkylöistä, joita sormiruokailijat tykkää järsiä (ja jotka valmiina näyttää ihan paistetulta jauhelihalta, mutta joista saisi aikaa jos jonkinlaista kakkahuumoria. Mutta en alennu, en! No vähän alennun: pötkylät ovat varmaan saaneet nimensä ulkomuotonsa takia - apinathan tunnetusti mielellään heittelevät kakkaa, heh heh).

Anyway, resepti on simppeli:

muussaa banaani

sekoita joukkoon kaurahiutaleita, kunnes taikinamaista

1tl kookosöljyä

(1tl kanelia - sitä pikkulapsille sopivaa)

Mulle tosin heti tuli tietty rookie-mistake. Tein taikinasta todella tuhtia ja pötkylöistä tuli ns. stydii shittii (fine, lopetan nyt). Lisäksi niistä tuli todella kovia ja röpelöisiä pinnalta ja surkuttelin jo, että mitenköhän ton pienen suu. Kostutin kuitenkin yhtä hiukan niin, että ne kovimmat osat vähän pehmeni ja laps veteli melkein koko pötkylän hitaasti, mutta hyvällä ruokahalulla. Laitoin loput pakastepussiin, jossa niiden pinta pehmeni mukavasti.

Otin tänään aamupalan yhteydessä itellenikin syötäväksi yhden. Haukkasin oikein reteesti ja leuasta kuului oikein mehevä NAPS. Auts. Ens kerralla vähemmän kaurahiutaleita.

Kvinoasalaattia + jauhelihaa

kuukausi 7, päivä 7

Hassua miten asiat voi muuttua ihan yhtäkkiä ja mennä ihan eri tavalla.

Laps nukkui tänään taas tavallista pidemmät päikkärit, joten aloin pohtia lähdetäänkö sirkukseen ollenkaan. No, unien jälkeen laps imaisi maitoa sen verran reippaasti, että päätin lähteä ja tarjoilla lounaan vasta sirkuksen jälkeen - tai aikana, mikäli tarpeellista.

Sirkuksessa tehtiin ihan uusia temppuja ja laps jaksoi hienosti pelkällä maitoeväällä. Vetäsi kyllä lopuksi melkein kokonaisen avokadon ja hedelmäsosetta päälle. Ja nukahti autoon aivan ennenaikasille päiväunille - tätä osattiinkin jo odottaa.

Huokailin illemmalla päivällisen lähestyessä maamolle, että nyt alkaa taas kohtapian protestointi. Laps ei todellakaan ole tyytyväinen valjasratkaisuun, joka estää kiipeämästä pois syöttötuolista. Ja tämä tyytymättömyys ilmaistaan varsin monisanaisesti.

Vaan ei. Ilmeeni, kun laps istui aloillaan koko syötön, söi tyytyväisenä kaiken mitä eteen tuotiin ja söi vieläpä ihan reippaan määrän! Ilman pienintäkään protestia. Olin ihan että häh. Mutta silleen positiivisesti. Villi syöttötuolieläin on kesytetty?

kuukausi 7, päivä 6

Laps pääs yllättämään eilen. Avoimen päiväkodin leluosastoon kuuluu muun muuassa varsin ärsyttävä työnnettävä kävelytuki-juttu, jossa on aivan järjettömästi erilaisia vilkkuvia valoja, nappeja, painikkeita ja peili. Ja kaiken lisäksi se soi ja sanoo kaikenlaisia motivoivia lausahduksia, kuten 'etkö vieläkään osaa kävellä?' ja 'yks, kaks, kolme, täältä tullaan, epilepsiakohtaus!' ja 'kyllä me vielä joku hulluksi saadaan!' (saattaa olla, että muistan lausahdukset väärin).

No, laps toki kiinnostui nousemaan seisomaan sitä vasten ja halp, sehän vieri eteenpäin. Ei auttanut kuin ottaa muutamia haparoivia askeleita, kun kärry vei. Aluksi tosiaan näytti siltä, että kärryllä on oma tahto, ei jarruja ja laps roikkuu hädissään mukana, mutta hetken päästä sitä työnneltiin jo ihan näppärästi ees taas pitkin käytävää. En olis arvannut.

Kotona Brion taaperovaunu on saanut puoleensa vain lievää mielenkiintoa ja vähän työntelyä, mutta ei ollenkaan samaan malliin kuin toi välkkyväpuhuva rollaattori.

Rollaattorin työntelyn lisäksi laps leikki ensimmäiset ihan oikeasti selvästi havaittavat leikkinsä jonkun toisen kanssa. Mukana oli kaverin neljä kuukautta vanhempi tyttönen, jonka kanssa vaikuttivat leikkivän hippaa tyhjällä käytävällä. Hetkittäin lapsella leveä hymy, hetkittäin kiukutti, kun isompi kuitenkin konttasi nopeempaa.

In other news, meillä oli viime yönä (ja vähän toissakin) - ei liskojen - vaan hammasten yö. Laps taitaapi puskea seitsemättä hammastaan (vas-ylä-1) ulos ja ilmeisesti se ei puhkeakaan ihan niin helposti. Neljän aikaan mietin sängyssä, että nyt taisi laskeutua rauha. Kuinka monta kertaa sen jälkeen herättiin, en muista, mutta suppo auttoi onneksi.

Toivottavasti ens yö on jo reppanalle levollisempi. Ei nytkään ollut onneksi täyttä parkua, mutta univaikeuksia ja kesken unen älähdyksiä ja heräämisiä.

Btw, laps on alkanut esittää oireita omasta tahdosta. Täällä kitapurjeita esitellään esimerkiksi sen päätteeksi, etten anna lapsen kiivetä syöttötuolista pöydälle. Sitä varsinaista uhmaa odotellessa.. Uhmaiästä on varmaan kirjotettu montakin kirjaa, Uhmakirjan ajattelin ainakin lukea. Jos on muita hyviä kirjasuosituksia, niin antaa palaa.

Talvista on.

kuukausi 7, päivä 4

Katselin tuossa neuvolatädin mukaan lätkäsemää Espoon kaupungin ohjeistusta lasten ruokailuista. Lappusen taulukossa ruokailut on jaoteltu puolivuotiaasta alkaen viiteen kappaleeseen päivässä.

Puolivuotiaalle siis aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Noista välipala on pelkkää (rinta)maitoa. Nyt seitsenkuiselle taulukko ehdottaa, että välipalallakin pitäisi saada marjaa/hedelmää. No, syötin lapselle nytsit omenasoseen välipala-aikaan (upposi kyllä oikein hyvin), mutta aloin kyllä pohtia tuon tarpeellisuutta.

Puhuttiin kaverin kanssa kirjasta 'Kuinka kasvatetaan bébé' (en oo itse lukenut tätä, vain kirjasta kertovan artikkelin), jossa ranskalaisäidit alkoivat tarjota lapselle ihan tyyliin vauvasta lähtien neljä ateriaa päivässä (neljän tunnin välein klo 8- 20 siis). That's it.  Ja kirjan mukaan lapset syövät kiltisti kaiken tarjotun ruoan, koska niillä on ihan oikeasti nälkä (tähän tietty pitäisi ehkä lisätä myös, että kurinpito ja vanhempien tottelemisen vaatiminen lienee tuolla vähän erilaista).

Anyway, syöttääkö kaikki lapsilleen viisi ateriaa päivässä? Onko se hedelmävälipala oikeasti tarpeellinen?

Ja hei, riemunkiljahduksin saattelemana voin kertoa, että nyt täälläkin on alkanut - onneksi positiivinen - kiljumisvaihe. Ääniä päästellään ihan surutta mun tärykalvot venyen. Ei voi olla huvittumatta!

Pelkkää riemunkiljumista tää päivä tosin ei ole ollut. Laps oli päivällä epätyypilliseen tapaansa jotenkin kärttyinen, protestoiva ja tyytymätön. Iltaa kohti vähän rauhottui (ja alkoi kiljahdella), mutta heräsi nyt nukahtamisen jälkeen taas tyytymättömänä, eikä edes meinannut huolia rintaa (!!). Sain kuitenkin nukutettua uudestaan, mutta totesin, että jos tosta vielä herää tolleen, saa supon peppuun. Maamo veikkaili hammaskipuja ja saattaapa hyvin olla oikeassa.

Mmh, elämää. Vessasta kuuluu pupun kuorsausta. Sen se ihana lattialämmitys tekee.

Ainiin, ja pakko vielä, video. Laps ottaa Physiomerin nenäsuihkeen vastaan tosi hyvin, mutta noi jalat, noi jalat! Joka kerta! Suloisuus. Ja kylläpäs laps näyttää jotenkin tosi hassulta (ja pitkältä) tästä kuvakulmasta.

kuukausi 7, päivä 2

What's new and hot tänä viikonloppuna (so far).

Kuulin yhtäkkiä lapsen mummun toteavan 'jaa sä seisot nykyään ilman tukea?'. En ehtinyt katsomaan, mutta kuulemma oli ihan tovin seisoskellut ilman tukea. Pääsin myöhemmin todistamaan itsekin tätä, laps rauhaisasti irrotti otteensa tuestaan ja etsi uuden paikan, josta pitää kiinni. Merkitään kirjoihin. Kameran kanssa koitin vahdata, mutta turhaan. Tätä taitoa ei vielä julkisesti esitellä.

Mies myös kertoi lapsen kiivenneen syöttötuolista (tripptrapp + playtray) ylös ja pöydälle lounaan aikana. Onko noihin turvavöitä? Sellasia 5-piste? Pakkopaitoja? Ilmastointiteippiä?

Alhaalle vasemmalle puhkesi hammas, ykkönen (kuulemma tämä puhkeaa usein ekana). Kuudes hammas kuukauden sisään. Miehen hammaslääkärivanhemmat katteli lapsen aikasemmin puhjenneita alahampaita (oik 1 ja 2) ja ilmeisesti saattaa olla, että hampaat on sulautunu yhteen, yhdeksi hampaaksi (vielä ei pystynyt sanomaan). Tällä ei kaiketi ole muuta kuin esteettinen vaikutus (ja että yksi rautahammas saattaa jäädä puuttumaan). Enpä ollut moisesta ennen edes kuullut.

Laps nykyään myös 'laulelee' aivan supersulosesti. Pientä, hentoa hyräilyntapasta (ei tietenkään mitään selkeää melodiaa) ja hellää yninää. Niiden kovaäänisten mielipiteiden lisäksi.

Ainiin, tälle päivälle asettui myös uusi ennätys peräkkäisissä aivastuksissa: 6. Äitiinsä tullut.

Mies kävi myös lapsen kanssa kahdestaan vauvauinnissa. Laps oli kuulemma käyttäytynyt täydellisesti. Kärsivällisesti ja ilman itkua. Ja me saatiin sillaikaa olkkariin uudet hienot verhot (kiitos miehen äidin). Nyt on myös olkkarissa äänentoisto. Tähän ei miehen äidillä ollut osallisuutta tosin.

Hyvä viikonloppu kaikenkaikkiaan, eikä olla vielä kuin puolessa välissä!

kuukausi 7, päivä 1

Mulla on sellainen olo, että opin tänään jotain. Harmillisesti en muista enää mitä. Jotain hyödyllistä se oli, hitsi. Muistan oikein ajatelleeni, että onpa hyvä. Voi itku näitä aivoja.

Anyway, lapsen leuassa ja poskissa ollut pieni ihottumanpoikanen on kurissa. Ajateltiin, että se voi olla Ihan Vaan Ihottumaa tai sitten pieni reaktio omenalle. Otettiin siis kokeiluun kaikki kylppäristä löytyvät perus-vauva-rasva-putelit (joita oli yllättävän paljon, niitä sateli lapsen syntymän yhteydessä jos mistä näytepakkauksesta) ja lopulta voittajaksi osottautui Natusanin pantenolia sisältävä rasva. Ja omenan syönti jatkui.

Viihdyttiin sirkuksessa ja siellä oli tällä kertaa huomattavasti mukavampaa kuin ekalla kerralla. Vähemmän porukkaa ja enemmän semmosia rauhallisia tyyppejä ja asioita tehtiin ihan ohjaajan ohjeiden mukaan. Laps oli silti ihan silmät ristissä tunnin jälkeen ja nukahti autoon. Oh well, nukkui päivän tokat päikkärit nyt sitten tosi aikasin, mutta olipa ainakin sippi yöunille pistettäessä.

Ja sitten. Oon tehnyt luovia ratkaisuja ruoan pakastamisessa. Jostain syystä jääpalamuotteja ei meinaa löytyä muualta kuin Ikeasta ja quite frankly ne alkaa muutenkin käydä vähän turhan pieniksi paloiksi, kun niitä joutuu kuitenkin ottamaan aika monta kerrallaan. Siispä lähdin tutkimaan alternatiivisia ratkaisuja. Ostin lopulta kaupasta kasan kertis-shottilaseja (jotka aion kyllä käyttää useampaan otteeseen) ja muffinsivuokia (paperisia).

Tähän mennessä opittua: shottilasit toimii ihan kivasti ja tosiaan voi käyttää useamman kerran. Sen sijaan jos meinaa laittaa muffinsivuoat jollekin astialle (tarjottimelle tms) pakkaseen viedessä (eli kuten meidän tapauksessa kätevästi aina alakertaan asti), kannattaa huomioida, että kosteat soseet jäätyy paperin läpi ja jämähtää (ainakin keraamiseen) alustaan kuin miekka kiveen, eikä irtoa vaikka kynsin ja hampain repisi. Kuuma vesi toimii onneksi kyllä lääkkeenä ja paperinkin saa soseesta irti ihan nätisti. Harjoittelemme vielä.

Laps on oppinut uusia taitoja: tossujen tarrojen avaaminen. Laitan sille siis tossut jalkaan vähän vajaa tuhat kertaa päivässä ja yhtä monta (+1) kertaa hän ne avaa niin että lopulta tipahtavat pois. En usko, että tossujen pitäminen vaivaa, vaan niistä tarroista lähtee niin kiva ääni! Ja tossut siis siksi, että lapsella olis kitkat alla, eikä jatkuvasti liukastelisi kuin Bambi jäällä ja kolauttelis päätään (laatta)lattiaan.

Ja joo! Nyt muistan! Opin heittämään käytetyn vaipan kylppärin roskikseen seinän kautta bouncettaen. Kotiäitiys for teh win <3

Luin tossa Isyyspakkaus-blogia ja tajusin, että hyvänen aika, eihän MEIDÄNKÄÄN lapsi osaa taputtaa, vaikka ilmeisesti valmiudet moisen taidon oppimiseen olisi ollu jo (ainakin) kuukauden ajan! Oumaigaad, quel catastrophe! Kyllä nyt täytyy aloittaa kiivaat läpyttelyharjoitukset.

En tiedä lasketaanko taputtamista hienomotoorisiin toimintoihin, mutta musta on kyllä muutenkin välillä näyttänyt vähän siltä, että laps on vähän suurpiirteisempää sorttia. Hienomotoriikka-Shmhienomotoriikka. Tosin, ei unohdeta, että pienillä kätösillä kuitenkin opittiin avaamaan ne tossujen tarrat.

Sirkuksessa kivaa!

Kotonakin sirkusteltiin.

Busted. Tosin kiireessä otettu kuva tarkensi väärään kenkään
(joka ON jo avattu).