Thursday, January 31, 2013

kuukausi 6, päivä 31

Aloin lueskella vanhoja postauksia ja tajusin yhtäkkiä, että niin. Ilmeisestikin täällä myös muita lukijoita, kuin äitini, eli siis ihmisiä, jotka eivät tunne mua hyvin ja nää meidän jokapäiväistä elämää.

O-ouh. Lienee aika siis tehdä pienimuotoinen paljastus.

Täällä blogin takana ei olekaan masennuksen partaalla keikkuva murheellinen äiti, joka päivästä toiseen huokailee käsi poskella lapsen perään ja murehtii, että mitenhän ton vielä käy. Täällä ei myöskään ole äiti, joka suhtautuu lapseen kylmäkiskoisesti mukanakuljetettavana tyyppinä, jonka jokaista liikahdusta analysoidaan ja merkitään muistiin.

Totta kyllä, että univajeisena joskus asiat tuntuu isoilta, mutta tiedostan syy-seuraus-suhteet, eikä ne asiat pääse vaikuttamaan sen pidemmälle. Totta myös, että viimeisin neuvolatäti pääsi ärsyttävästi mun ihon alle ja jättämään huolen siemenen aikasempaan rauhaan lapsen kasvun suhteen (liian hidas kasvu saattaa olla oire jostain muusta ongelmasta). Eilinen mittaus kyllä poisti ne huolet. Laps kasvaa ja voi hyvin.

'Joka päivä uusi murhe' -tyyppiset lausahdukset sanotaan pilke silmäkulmassa, vitsaillen kaikista typeristä mieleen juolahtavista 'entä jos' -asioista. Ja että kyllähän sitä joka päivälle keksii aina uuden murheen, jos vaan oikein yrittää (tähän perään kuuluisi nyt myöskin sellanen silmäniskuhymiö).

Mutta niin. Näinkin mustan blogin takaa löytyykin onnellinen äiti, joka katsoo lastaan - ei huolestunein, vaan ylpein ja rakastavin silmin. Nautin kotiäiteilystä, lapsen kanssa olemista ja oon varma - kuten kuka tahansa äiti omastaan - että toi on maailman suloisin ja ihanin ja paras tyyppi.

Meidän normipäivät lapsen kanssa on leppoisia, iloisia, aktiivisia, leikkisiä, täynnä pusuja, haleja, hassuttelua ja kutituksia. Pyrin pitämään turvallisen, rytmikkään elämän, jossa tuttuja aikatauluja on riittävästi, mutta myös vaihtelua, virikkeitä. Toisinaan vietetään päivät ihan vaan kotona puuhastellen, toisinaan käydään tapaamassa muita ihmisiä päästään ihan uusien lelujen, paikkojen ja tyyppien äärelle.

Päiväunille nukutus sekä ruokailu (eritoten jos päivärytmi on kohdallaan) on normaalisti helppoa ja stressitöntä. Laps osaa myös nykyään leikkiä jo hyvin itsekseen ja uskaltaa vieraissakin paikoissa lähteä tutkimaan ympäriinsä. Kotona usein puuhaillaan omia juttujamme, mutta syli on aina auki ja mikään homma ei ole sellanen, etteikö sitä vois pausettaa sylittely-pusuttelu-kohtauksen tullessa (mulle tai lapselle).

Turhautumisia tai huolia on joskus, mutta ne on vain pieni osa kokonaisuutta - mutta näemmä iso osa blogia! Tähän tehdään muutos.

Tänään on sirkus, meiltä onkin kaks viimestä viikkoa jääny välistä (ennätyspitkät päikkärit ja Kanaria). Kivaa päästä harrastamaan! Toi onkin meidän ainoa harrastus tällä hetkellä. Oon kyllä alkanut miettiä tässä, että pitäiskö nyt kuitenkin vaan myydä sielu ja ostaa joku Elixia jäsenyys.. Ostaisin mielummin jonkun pienemmän salin jäsenyyden, mutta noissa isoissa on lapsiparkki, mikä tarkottaa että voisin harkita joskus päiväsaikaankin salilla käymistä.

Uskalsin muuten nyt tänään, vihdoin, ensimmäistä kertaa käydä suihkussa pesemässä hiukset lapsen päikkärien aikaan. Yleensä laps nukkuu päikkärit ihan sikeästi, mutta oon ollut varma, että sillä sekunnilla kun hiukset kastelen, kutsu kuuluu ja siitä ulos pakkaseen avittamaan nukkumisessa. No, hiukset tuli puhtaiksi ja laps ei herännyt - hyvähyvä.


Maamon ottama taidekuva Kanarialta.

4 comments:

  1. Ihana naurukuva :'D Paljon aurinkoa sinne!

    ReplyDelete
  2. Hyvin kirjoitettu ja ihana kuva teistä. Mä olen ainakin itse ajatellut sen niin, että on ihan luonnollista huolehtia ja miettiä tiettyjä lapseen liittyviä asioita. Se osoittaa että välittää. Huolissa ja murheissakin on tietenkin rajansa, liikaa ei pidä analysoida.
    Hyviä viikonloppuja koko poppoolle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on ihan totta joo, että tottakai sitä miettii jos jonkinlaisia juttuja, mutta tärkeintä on kuitenkin rauhan ja onnellisuuden pysyminen suurimpina tunteita. Varsinkin jos ei ole OIKEASTI selkeää syytä huoleen, vaan enemmänkin epämäärästä 'entä jos', niin niiden ei saa antaa ottaa liian suurta tilaa :)

      Btw, unohdin sanoa kun juteltiin, että meillä kanssa mies on ollut tosi siro ja pienikokonen vauva. Alan uskoa, että tämmöset geenit varmaan kulkeutuu lapseenkin :)

      Delete