Wednesday, March 20, 2013

Kuukausi 8, päivä 20

Lapsesta
Kyllä me vaan päivittäin ihmetellään miehen kanssa (ihan vakavan hämmentyneinä), että tuon meidän lapsen kyllä täytyy olla maailman suloisin, herttaisin ja ihanin laps. Ihan varmasti, ei voi olla toista noin ihanaa. Ja se, kun toinen katsoo ihan silmiin ja vähän hymyillen kertoo: Mmä, mmä, mämmä.

Parastahan tässä on se, että näin saa ja pitääkin tuntea, aivan täysin rinnoin. Jokainen vanhempi tuntee - tai kuuluisi tuntea - näin omasta lapsestaan.

Lapsen ekat päikkärit on alkanu taas pidentyä, tänäänkin nukkui melkein 2,5h (viimenen puol tuntia oli kyllä lenkkeilyä). Ja mä olen taas vähän sekasin, että mitenkäs nyt sijottaa ruokailut ja tokat päikkärit ja kaikki, että päiväjärjestys pysyy järkevänä. Hyvä kuitenkin että nukkuu. Ehkäpä tää lenkkeily auttaa siihenkin!

Sain muuten vihdoin myöskin raskausaikana ostamani kantoliinan käyttöön. Tosta väitetään, että se sopii aina vastasyntyneellekin. Mä en kyllä koskaan kuitenkaan saanut lasta sinne ilman pelkoa aikuisiän skolioosista (ostin ehkä liian ison liinan). Nyt kun laps istuu ryhdikkäästi lantiolla, toi liina toimii mukavana apuna ja lapskin vaikuttaa viihtyvän. Hyvänä puolena nopea asettelu (liina on muotoonommeltu) ja .. no siinä se tais ollakin. Ei toi hirveän secure ole, mutta jos laps haluaa syliin samalla kun pitäis nyt saada nopsaan tää ruoka valmiiksi, niin toi toimii kyllä siihen.

Kantoliina on New Native inc.
Juoksusta
Kävin hölkkäilemässä tänään 24 minuuttia. Ohjeessa on ideana, että lenkit on yleensä x min yhteen suuntaan, käännös ja sama matka takas. Meidän lähiympäristö on kyllä vaan niin hitsin mäkistä, että menin läheiselle hiekkatielle, jossa on mukava vajaan puolen kilsan suora, jota sahaan ees taas.

Muutama huomio: mun on kyllä vähän ikävä juosta kylmässä. Mä myöskin tunnun lämpenevän vähän hitaasti (enemmän päälle in the first place?). Kyllä se nyt vaan on helpompaa juosta ilman vaunuja (aivan yllättäen). Vähän oli nihkeä lenkki, mutta tulipa tehtyä (hyvä minä hyvä minä! Kyllähän sitä nyt on vähän voittaja olo, vieläkin oon ihan on track sen juoksuohjelman kanssa). Noi lenkit on kyllä matkallisesti aivan surkeita pyrähdyksiä, mutta ehkä se nopeus tässä lenkkeillessä (ja kelien lämmetessä) kohenee. 

7 comments:

  1. Meillä kans asuu maailman suloisin ja ihanin lapsi :) On se vaan niin ihmeellistä saada seurata tuollaisen pienen ihmisen elämää näin tiiviisti ja olla hänelle tärkeä! <3

    Onnittelut pidentyneistä päiväunista! Niiden kääntöpuoli on tosiaan se päivän rytmittämisen vaikeus, mutta onneksi hyvät puolet menee kirkkaasti päänvaivaa aiheuttavien edelle. Meillä on päikkärit taas vaihtamassa kellonaikaa ja tää äiti on ihan pihalla, milloin pitäis yrittää saada tarjottua ruokaa nenän eteen. Lounaskaan ei oikein enää ehdi ennen päikkäreitä, ja päikkäreiden jälkeen on jo päivä pitkällä jajajaja... Oh well, oon ajatellut, että kunhan jossain vaiheessa on sitten ne kaikki viisi ateriaa päivässä järkevällä ajoituksella niin se riittää. Ja kunhan lapsi ei joudu olemaan nälässä.

    Mä joskus kans mietin tollasen kantoliinan hankkimista. Toihan vois olla kätevä ulkona, jos vauva ei haluakaan enää olla vaunujen kyydissä! Nimittäin tässä pari päivää sitten jouduin kantamaan vauvaa noin 100 m ja työntämään vaunuja samalla, ei ollut helppoa tuon 9 kiloisen, liukkaaseen toppahaalariin puetun möykyn kanssa vaikka matka olikin lyhyt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älä vielä onnittele pidentyneistä päiväunista, katsotaan nyt mihin tää taas kehittyy ;) On (mulle) aika vaikeeta näemmä löytää sellanen lapselle sopiva päivärytmi, jossa unille mennään just hyvään aikaan (että väsyttää riittävästi, että unetkin on hyvät, eikä lyhkäset nokoset) ja syödään just oikeeseen aikaan.

      Ja joo, toi kyseinen menee aika pieneen tilaan, eli helppo pitää hoitolaukussa mukana hätätapauksia varten. Ihan hyvä idea :) Ja tosiaan muotoonommeltu, ehdottomasti. Ulkona pitkän liinan sitominen (talvella) on melko epäkiitollista..

      Delete
  2. Heips, oon lueskellu sun blogia jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoin :) Meillä on muutamaa päivää vaille samanikäiset muksut. Ja nuo päikkäri/syömisajoitukset kuulostaa tooosi tutuilta :D Mutta meillä on nyt viikon verran menty yksillä päikkäreillä ja toimii! Ajattelin pitkään että pakkohan ton ikäsen on vielä nukkua kahdet unet mutta näköjään ei. Aamulla herätään 7 aikoihin, ekat ja ainoot unet on 12-15 välillä ja yleensä 2-2,5h. Unet piteni ja parani kertaheitolla, ja poika jaksaa olla aamulla hyvin hereillä vaikka ennen oli aivan rättiväsyny 10 aikaan. Ja myös iltaisin kukutaan kevyesti 9 asti. Niin ja se positiivisin vaikutus on että näyttää nuo yöunetkin parantuneen.. Kopkop ;) Toivottavasti teijän rytmi löytyy!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Terveisin Satu! :)

      Delete
    2. Moi Satu! Täytyykin pistää harkintaan noi yhdet päikkärit! Lapset on tosi erilaisia univaatimuksiensa kanssa, mutta meillä on kyllä välillä menty vähän vahingossakin yksillä päikkäreillä. Tällön uni on kyllä maistunut todella hyvin siinä kasin aikaan...

      Ja varmaan kanssa toi vireystilakin muuttuu lapsen kasvaessa. Nyt tosiaan toi nukahtaa (usein) noille ekoille, puol kympin päikkäreille minuutissa (tai jo ennen kuin ehitään ulos asti). Tai sitten kuten tänään, uni ei meinannut oikein tulla ennen kuin vasta lounaan jälkeen.

      Vähän on hankalaa! :)

      Delete
  3. Meilläkin on välillä kotona käytössä rengasliina, se on aika samanlainen väkkyrä. Se auttaa kummasti silloin kun lasta ei voi päästää sylistä mutta ne kaksi kättä olis kiva saada käyttöön. Ootko muuten kokeillut kantaa Manducan kanssa lonkalla?

    Mahtava juttu että päikkärit on pidentyneet! Meillä ollaan nyt siinä samassa tilanteessa kuin tekin olitte: ennen ekoja päikkäreitä ollaan ihan silmät ristissä. Niin, ja yöt on muuten taas yhtä hulabaloota, aargh!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Rengasliinassa on se hyvä puoli, että sen saa kiristettyä sopivaksi. Toi muotoonommeltu on (tarkemman havainnoinin jälkeen) tosiaan liian iso meille. Olis pitänyt ostaa pienempi.

      Manducaa oon käyttänyt lonkka-asennossa, toimii ihan hyvin! Toi liina on kuitenkin nopeempi, varsinkin kun laps usein ei kuitenkaan halua mitenkään kauhean kauaa siinä.

      Toivottavasti yöt rauhottuu! Raportoin huomenna meidän tästä yöstä sitten ;)

      Delete