2v-1kk-0pv & rv28+4

Päivät soljuu. 

Takana levoton yö (ainakin kaksi pottakäyntiä ja yksi vedenhaku), jonka päätteeksi ajattelin, että tänään ei tehdä yhtään mitään. Viesti kaveriäidiltä sai kuitenkin muihin aatoksiin ja lähdettiin kuin lähdettiinkin Junior Museum & Zoohon. 

Ja kyllä kannatti! Matka ei ollut pitkä, mutta anti oli mainio. Museum -puoli oli täynnä erilaisia vimpaimia ja härveleitä suunniteltu lasten kokeiltavaksi ja leikittäväksi (pieni opettavainen puoli mukana: kas näin toimii tuulivoima esim.). Zoo -puolella kilpikonnia ja liskoja ja pari pupua. Lapsesta kiinnostavinta oli kiviset eläimet, joiden päälle pääsi ratsastamaan ja yksi kivinen pupu, jota laps ruokki ja hoivasi.

Iltapäivällä puisto (taas eri), Barns&Nobles ja ruokakauppa. Illalla jacuzzi, joka (taas) keskeytyi kun pitikin päästä potalle. Perus.

Muuten mukavaa, mutta vähän alkaa huolestuttaa tämä jatkuva (ja en tiedä kuvittelenko vain, mutta ehkä pahentuva) kurkkukipu. Työterveyslääkäri oli meilin perusteella sitä mieltä, että odotellaan. Onneks yleisvointi on muuten ihan normaali.

Ainiin, käytiinpä eilen myös puistossa. Siellä oli joku äiti 2-vuotiaan tytön ja 8-vuotiaan pojan kanssa. Mukavia olivat, erityisesti poika osasi tosi hyvin ottaa huomioon pienempänsä. Ja sekä poika, että äiti olivat todella otettuja, kun laps osasi puhua niin paljon (poika kyseli jatkuvasti 'what's she saying now?' ja 'she's like a baby genious!' ja oli vaipaton ('WHAT?! At that age??'). Ja vieläpä kun puhui vierasta kieltä (niin, omaa äidinkieltään) ja se äiti vielä äimisteli, kun 'ymmärtää englantiakin'. Pudistin päätäni nauraen, että ei ymmärrä, johon se äiti intti: 'I heard her say 'coconut'! I'm sure! And it's such a rare word!'. 

Right. Ei voinut enää kuin hymyillä.

Tuli myös puheeksi Suomi. Yrittivät kysellä onko mitään erityisiä tai uniikkeja eläimiä, joita on vain Suomessa. Ja että onkohan Suomi lähellä Walesia, kun kuulemma jotain sukulaisia asuu sielläpäin. Hymyilytti. Suloisia ja sydämellisiähän nämä.

Yksi kulttuuriero, jota mun on vaikkea oppia on tää kehuminen. Sen lisäksi, että lasta kehutaan tosi usein vieraiden taholta (she's so pretty! Ooh, I like your shirt! etc.) oon alkanut kuulla miten vanhemmat kehuvat omia lapsiaan. Kaikki on 'good job!' ja 'you're so smart!' etc. Hyvin erilaista kuin Suomessa, luultavasti myös niiden osalta, jotka kehuu lapsiaan ihan estotta.

Ja siis niin, kyllähän tähän lapsenkehumis-small talkkiin on jotenkin vastattava, joten oon sitten koittanut hädissäni keksiä jotain kivaa sanottavaa niistä muista lapsista. Usein se on vähän hankalaa - ei siksi etteikö niissä lapsissa olis mitään positiviista, vaan koska ne on ihan vaan normaaleja lapsia. Ihan kuten meidänki laps. Ilman mitään erityistä huomioitavaa.

Tuntuu mukavalta hengata toisen suomalaisäidin kanssa, kun meidän kesken riittävä huomioiminen on se, että tavatessa tervehditään myös lasta.

Noin muutoin kyselyikä täällä jatkuu. Miten ovi toimii? Tutkimme kuinka kieleke menee sisään kun kahvasta painaa. Miten auto toimii? Öö. Bensaa ja sitten moottori sanoo brumm brumm? Kaupassa kuuluu jatkuvalla syötöllä mikä se on? Mikä se on? Mikä se on? Pakasteallas. Säilykepurkki. Muropaketti. Nyt en kyllä tiedä.

Lisäksi laps pohdiskelee entistä useammin mikä se 'tampantikko' (San Francisco) oikein on. Välillä haluaa mennä sinne, välillä ei. Välillä kyselee, että joko mennään ja välillä mikä se oikein on. Se on kyllä harmi, että tästä iästä jää niin vähän muistoja aikuisuuteen.

Jospa sänkyyn toivomaan, että yö on rauhallisempi ja aamulla kurkkukipu oliskin ihan vaikka maagisesti kadonnu.

2v-0kk-29pv & rv28+1

Ollut aika huippupäivä.

Miehen työkaveri perheineen asustaa tässä samassa talossa ja heillä on 1.5v poikanen, jolla mukava äiti. Tämä äiti poikasineen on ehtinyt viettää täällä jo vähän enemmän aikaa ja tuntee mukavasti paikkoja. Tämän äidin ja poikasen kanssa mentiin tänään aamulla lähipuistoon (8min autolla), jota amerikkalaistunut venäläisäiti siellä kuvaili 'not so big'. Tämä suomalainen äiti katsoi, että onpa mahtava puisto, kolme eri aluetta, joista kaksi aidattu ja mikä parasta: water element!

Nii-in! Siis suihkulähteitä! Hupitarkoituksessa! Vettä leikkiville ilman hukkumismahdollisuutta!

Oltiin osattu varautua uimapuvuin ja pyyhkein. Needless to say, laps ei meinannut pysyä nahoissaan. Muutamatkin äidit tuli viereen naureskelemaan 'wow, she really enjoys it'. Muiden lapset puoliarasti vähän kokeili vettä ja sitten lähti pois, mutta tää mun kiljui ja hyppi ja juoksi ja taputti varmaan puoli tuntia putkeen. Osasi kuitenkin itse tulla sanomaan, että välillä voisi leikkiä jotain muutakin, eikä enää pyytänyt pukemisen jälkeen päästä takasin.

Sen sijaan kiipeilytelineille se ryntäsi. Sinne 5+ vuotiaiden sekaan. Niin, niiden kiljuvien, juoksevien jättiläisten. Eikä sitä viitsi oikein estelläkään, se kun kiipeää ketterästi mihin vaan mihin ylettyy ja yhtäkkiä mikään liukumäki ei enää pelota. Ja mä seurailen maasta käsin ja rukoilen, ettei se jää jalkoihin.

Lounaaksi tortilloja, päiväuninukahdus tuli hetkessä.

Ja sitten näitä hetkiä: istuin sohvalla, laps nukkui makkarissa. Yhtäkkiä, ilman mitään varotusääniä aavistuksen raollaan ollut makkarin ovi aukesi. Laps katsoi sieltä kulmat vähän kurtussa, tukka pörrössä unesta. Säikähdin hiljaa avautuvaa makkarin ovea, mutta uninen laps alkoi hymyilyttää. Voi heräsitsä, kysyin. Laps ei vastannut, vaan tuli sohvalle, painoi päänsä mun syliin ja jatkoi uniaan vielä parikyt minuuttia. Voi hellyytys!

Iltapäivällä suunnattiin samaisen äidin ja poikasen kanssa paikalliseen hoploppiin (vajaa vartin kävely - voi kyllä, siis kävely!). Laps tietty sinkosi samantien sinne hirviölabyrintin kitaan, eikä mun auttanut kuin mennä perässä. Siinä kiivetessä tunnelia ylös (niin, ylös!) ja työntäessä vähän liian pientä lasta pepusta edellä mietiskelin moniakin asioita. Kuten että miksi Kaapo on kalju? Ja miten erilainen kokemus äideillä tästäkin paikasta on (vilkaisu kaveriäitiin, joka istuskeli mukavasti penkillä ja katsoi leikkikeittiössä touhuilevaa poikaansa). Ja että oon ehkä vähän liian raskas änkemään, konttailemaan, kiipeilemään ja liukumaan.

Kivaa meillä tietenkin oli, ennenkaikkea lapsella. Löysi makeet leikkiostoskärrytkin ja junaradankin (vaikkakaan ei oikein malttanut pysähtyä kunnolla leikkimään). 

Päivän kyllä kruunasi kaveriäidiltä tullut vinkki: meidän talon sisäpihalla on poreallas, joka oli jäänyt multa pihakierroksella huomaamatta. Illalla kävin hakemassa lapselle kelluppeet  Toys'R'Usista (btw, se fiilis kun lähtee rennosti ekaa kertaa ajelemaan ILMAN navia! Olkoonkin, että matka oli puoli kilsaa samaa tietä yhteen suuntaan) ja mentiin vielä kokeilemaan vettä. Oli lämmintä, oli mukavaa, oli näkymä, oli vettä.

Vähän kauhua toi kyllä se, että laps ei tajua lainkaan pelätä vettä - tai siis sitä ettei osaa uida. Vahtimatta se hyppäisi varmaan suorilta altaaseen (ilman mitään puhallettavaa apuvälinettä) ja uppoaisi kuin kivi. Ei niin, että se ikinä vahtimatta jäisi (varsinkaan tämän havainnon jälkeen), mutta kuitenkin. Mistä saada vähän tervettä itsesuojeluvaistoa?

Etsi kuvasta laps. Se on ylhäällä.

2v-0kk-28 & rv28+0

Väsyneen ristisilmäinen update.

Kurkku edelleen vähän kipeä. Haluan kuitenkin edelleen uskoa parempaan huomiseen. Yritin kävellä aamupäivällä kilsan päähän 7-Eleveniin, mutta reitti oli aika tylsä ja laps nukahti rattaisiin. Käännyin takasin ja yritin pitää lapsen hereillä. Onneksi matkan varrella näkyi traktoreita ja hanhia (voi kyllä, täälläkin!).

Laps koitti soitella leikkikuumemittarilla mummulle ja papalle. Aika oli onneksi sopiva, saatiin Skypellä ihan oikea yhteys. Tein makaroonilaatikkoa, feels just like home. Ja katkis-avokado-risottoa meille lounaaksi. Laps on ottanut lähtöä edeltävän dieetin takasin tankkaamalla ihan hulluna pari päivää.

.. josta puheenollen olisitte ylpeitä. Nyt on kyllä kaikki periaatteet ja kaikki heitetty ihan roskiin. Eilen päivälliseksi sipsejä, tänään välipalaksi Ihop (International House of Pancakes) pannari. Iltapalaksi sentään rasvatonta kreikkalaista jugurttia (mutta vain koska en löytänyt kaupasta normirasvaista). Mutta sai vieläpä katsoa yhden kokonaisen Kaapo-jakson kotona, vaikkei ollut mitään erityistä syytä.

Mahalaps potkii ja elämöi. Maha vaihtaa muotoa ja heiluu puolelta toiselle. Hymyilyttää ja silityttää.

Käytiin miehen työkaverin (suomalaisen) vaimon ja lapsen kanssa puistossa. Kummallisuuksia suomalaisen silmiin: täällä ei ole hiekkiksiä leikkipuistoissa! Sen sijaan ihan mahtavat kiipeilytelineet suomalaisiin verrattuina.

Lapsen puheenparsi on mainiota. Verbit 'voi' ja 'haluaa' on ahkerassa käytössä. Useimmiten ehkä kuulee 'äiti voi tulla tänne' tai 'äiti haluaa leikkiä näillä'. 

Vaikka ollaan periaatteessa aika hyvin oikeassa päivärytmissä, joku biologia vielä sisällä muistuttelee ja taistelee. Oon näin ysin jälkeen tilassa, jossa alan samantien nähdä unia suljettuani silmäni ja tuntuu kuin putoisin, kuin humalassa. Varmaan pitäisi taas mennä nukkumaan. Oliko se niin, että siis se nukkumaanmeno pitää tehdä JOKA ilta?? 

2v-0kk-27pv & rv27+6

On vaikea ehtiä blogata, kun päivät ollaan menossa ja illalla väsymys on aivan järjetön, nukkumaan mennään about samaan aikaan lapsen kanssa (eli ennen ysiä).

Oon varmasti joidenkin (suomalaisten) mielestä outo, mutta mun mielestä tänne Ameriikkoihin on ollu aina helppo sopeutua ja tuntea olonsa kotosaksi. Okei fine, täällä on hölmöt suihkut. Ja liian vähän leikkipuistoja (kyllä sellanen kuuluu olla minkä tahansa kaupungissa asuvan kävelyetäisyydellä (<1km)). Tiskikaapit on tuntematon käsite täällä(kin). Ja muitakin juttuja. Mutta sitten toisaalta tosi paljon mukavaa ja viihtysää.

Tietenkin auttaa, että tää meidän koti on ihan koti. Täällä on kunnon keittiö, jossa on kaikki tarpeellinen - nyt myös kaapit täynnä ruokaa. Täällä on helppo mennä ja liikkua, ystävällisiä ihmisiä ja kaikenkaikkiaan lepposaa. Sää on tasasen miellyttävä. Kieli on tuttua. Uudet asiat on (yleensä) helppo oppia nopeasti - paitsi navigointi, mutta nämä hahmottamisongelmat kulkee mulla mukana kaikkialla.

Käytiin perjantaina iltapäivällä miehen töissä. Auton sai jättää tyypille, joka parkkeeras sen mun puolesta (meinaisi tulla pieni sekaannus, kun sanoin hold on, I'll just take my kid out johon tyyppi vastasi, että jättäkää avaimet vaan sisään ja oli jo menossa autoon. Laps saatiin kuitenkin ulos, mutta vähän nauratti).

Eilen käytiin suomalaisen tutun ja sen jenkkikihlatun luona grillaamassa ja uimassa niiden altaalla. Niillä upeat maisemat sieltä kukkuloilta kohti Friscoa, vuorten yli vyöryvät pilvet, auringonlasku, peuroja visiteeraamassa pihalla (vaikka ihan pientaloasutusta). Ja laps tietenkin ihan siisteissään siitä uima-altaasta. Väsytystaistelulla onnistuttiin pitämään se varmaan melkein ekan tunnin poissa vedestä, kunnes löydettiin se riisumasta vaatteitaan ja annettiin lopulta periksi (oltiin osattu varautua pyyhkeillä ja uikkareilla onneks). Ja miksikäs ei, uiminenhan oli ihan luksusta.

Tänään aamupäivällä ohjelmassa puisto, joka varustukseltaan mainio (tosin missä hiekkis?!), mutta siisteydeltään sotkunen. Kotiin lounasta ja päikkäriä, jonka jälkeen lähdettiin ajamaan kohti sitä itse San Franciscoa (mehän ollaan siis oikeasti vähän etelämpänä) päämäränä Pier 39 (hylkeitä! Karuselli!). 

Vähän oli ruuhkaa ja vähän aurinko porotti ja vähän tuli savua autosta about sillä hetkellä, kun saavuttiin sen Pier 39:n kohdalle. Auto suhteelliseen kiireesti sammuksiin (onneksi ei kuitenkaan ihan keskelle risteystä...) ja soitto vuokra-autofirmaan. Kuulemma tunnin kuluttua tulisi hinaus hakemaan ylikuumentuneen kiesin. Jipii.

Neuvottelujen päätteeksi lähdettiin lapsen kanssa etsimään ruokaa ja katsomaan karusellia ja hylkeitä (ja oli siellä oikeasti vaikka mitä nähtävää), mies jäi päivystämään.

Lähdettiin kävelemään ja tajusin vasta perillä, että autoon oli jääny hupparit ja vaihtovaatteet. Ensimmäinen prioriteetti oli kuitenkin löytää meille ruokaa ja toisena tuli lapsen ilmottama pissahätä (tietenkin siinä vaiheessa, kun olin tilannut jo ruoat). Ravintolassa kävi ilmi: vain yleinen vessa löytyy, tosta heti nurkan takaa. Jono noin 20m. 

Ei auttanut kuin syödä ensin (nopean ruoan toivossa nautimme päivälliseksi grilled cheese sandwichin ja sipsejä.........) ja mennä sitten jonottamaan. Vaihtovaatteet tosiaan siellä autolla ja aurinkokin meni pilveen ja tuuli alkoi tuntia kylmältä. Mulla kuitenkin vähän hikikarpaloita otsalla kaiken tän keskellä. Selvittiin lopulta ilman vahinkoja ja nappasin lapselle vielä turistikaupasta (vähän liian ison) hupparin.

Karuselli jännä - puolessa välissä ajelua laps hylkäsi merileijonaratsunsa ja siirtyi äi-tin ty-liin. Ei se mitään, käytiin vilkasemassa niitä Ihan Oikeita merileijonia, jotka siellä (vapaasta tahdostaan ja täysin luonnostaan) asustavat. Laps katsoi vähän aikaa hiljaisena ja kiteytti sitten: hylje kellahti. 

Nopsaan vielä *räps* siellä siintää Golden Gate ja *räps* joo Alcatraz ja tunti olikin täynnä.

Hinuri tuli, laps vähän murheissaan auton pipistä. Taksilla lentokentälle, uusi auto alle ja kotiin nukkumaan. Riittävästi aktiviteettia taas yhdelle päivälle. Jos vaikka huomisen aktiviteetti olis ruokakauppa.

2v-0kk-25pv & rv27+4

Perillä, hengissä! Kaikki meni hyvin, vaikka laps kysyikin ekan kerran autossa matkalla kentälle ollaanko pian perillä.

Oon vihdoin tutustunut näihin lentokentältä löytyviin ihmeellisyyksiin: matkalaukkukärryihin. Aina ollaan menty niin vähillä tavaroilla, ettei sellasia ole tullu käytettyä, mutta siis voi että. Lapsen kanssa semmoset on ihan loistavat!

Jätin rattaat heti kättelyssä hihnalle matkalaukun mukana, lastasin harmillisen painavan (joo, otin lapselle kirjaston verran kirjoja mukaan) käsimatka-olkalaukun pieniin kuljetuskärryihin ja lähdin työntelemään laukkua + kärryissä seisovaa, innostunutta lasta pitkin kenttää. Ei ollut kiire, ehdittiin jopa soittaa pikavideopuhelu miehelle ennen boardausta.

Ensimmäinen lento meni ihan hujauksessa, kuten oltin arvellutkin. Syötiin lounasta, katsottiin videoo ja laskeuduttiin. Laps tietenkin ihan täpinöissään koneessa, ollaan kookeella! Ollaan kookeella! Laps menee lentokoneeseen. OHO! Kiinalainen eläkepariskunta takana ihasteli lasta 'may I take a picture?' *click*

Köpiksessä jonottaessa ulos koneesta vaihdoin muutaman sanan takanaolevan naisen kanssa - oli menossa Torontoon ja vähän huokaili 40min vaihtoaikaa tässä (jolla pitäisi päästä porttialueelta B porttialueelle C). Nostin lapsen syliini ja kerroin meillä olevan yhtä lyhyt vaihto Friscoon. Vieressä ollut lentoemo katsoi mua ja kysyi oliko kuullut oikein. Pudisti päätään 'älä enää ikinä ota noin lyhyttä vaihtoa'. Tänks.

Näillä rohkasun sanoilla hölkkäsin Köpiksen läpi päiväunilleen nuokahtava laps taas niissä siunatuissa kärryissä. Boarding boarding sanoi telkkari ja passintarkastuksessa kaikki samassa veneessä. Ehdittiin kuitenkin ja siinä boardinpasseja antaessa virkailija katsoi niitä hetken ja totesi 'just a moment please' ja katosi.

Hetken kylmäsi hölkän jälkeisen hienkin alle - mitä nyt?? Viisi minuuttia odottelua ja virkailija palasi ja ohimennen kuiskasi pistäneensä meidän bisnekseen. Vähän meinasi roska mennä silmään kun kiitin.

Mä luulen, että osasyy matkan sujumiseen oli kyllä siinä bisneksessä. Sain lapsen makuuasentoon päiväunille, jalkatilassa oli riittävästi tilaa touhuilulle (kun ei kuitenkaan kokoaikaa jaksanut istua paikoillaan) niin, ettei tarvinnu lähteä käytävälle ja kaikki oli vaan yksinkertaisesti iisiä. Laps katsoi videoita, luettiin kirjaa, syötiin (rusinoita, pussihedelmäsoseita, apinaevästä ja pastaa - olin kyllä tyytyväinen, että olin ottanut sen verran ruokaa mukaan. Laps sai siis omaan tahtiinsa ihan kunnon ruokailut lentojen aikana) ja käytiin aina välillä vessassa.

Lennon aikana kaksi henkilökunnan edustajaa ja yksi matkustaja kävi erikseen kehumassa, että onpas mulla hyvin käyttäytyvä lapsi.

Perilläkin meillä oli onnea: ei paljoa jonoa missään, laukut saatiin kohtuuajassa ja laps jotenkin käsittämättömällä tavalla sinnitteli hereillä, kunnes lopulta nukahti isin syliin parkkitalolle vievässä dösässä. Kello oli siinä vaiheessa suomen aikaa about kaks yöllä.

"Kotona" sänkyyn, jatkamaan unia. Ennen puolta yötä hereille, mutta pidin sinnikkäästi valot poissa ja peiton itteni päällä 'nyt on yö'. Laps jaksoi pari tuntia valvoa, kunnes yhtäkkiä kiipesi takasin sänkyyn ja hiljeni. Kuulin vielä mutinan 'pupu meni kanalialle ja sitten tuli sailaaksi. Ja maamo tuli sailaaksi. Ja häkki (toim.huom: laps muistelee myytyä pupuhäkkiä aina välillä) tuli sailaaksi ja iti tuli sailaaksi mutta iti tuli sitten takatin.

Mä olin tietty ite tikkana hereillä neljän jälkeen, ihan liian vähillä unilla, laps nukkui kuuteen. Aamupäivä rauhassa sisällä, laps riemuissaan isosta kylpyammeesta ja uusista miehen ostamista legoista, mulla muuten vaan vähän laginen olo. Ennen lounasta ryhdistäydyin ja lähettiin ovesta ulos vajaan 10min kävelymatkan päässä olevaan Toys 'r' Usiin. Pari hiekkalelua ja lääkärilaukku mukaan - näillä pärjätään vähän aikaa. Kotona lounaskokkailut, lapskin veti pitkästä aikaa kunnon satsin lämmintä.

Kaiken järjen mukaan sen olis pitänyt olla aivan poikki väsynyt puolen päivän aikaan, kun alkoi päikkärinukutus. Kuitenkin näin kahden tunnin nukutussession jälkeen pistän kaiken jetlagin piikkiin. Ei toimi loogisesti, ei. Ollaan kuitenkin aikalailla oikeassa ajassa mikä on hyvä juttu. Nyt vielä kun tää mun räkätauti katoisi.

Jos olisin fiksu, oisin nukkumassa, mutta kun piti tulla blogaamaan. Ja ihan pari kuvaa lennolta.

2v-0kk-23pv & rv27+2

Päivä: 19/20. Aktiviteetti: pakkaus.

Meidän eeppinen vaelluksemme kohti San Franciscoa on alkamaisillaan. Matkalaukku on muutamaan kertaan pakattu ja purettu, käsimatkatavarat myös. Lapselle on ostettu oma reppu ja uudet aurinkolasit. Tein meille eväitä, tosin sitten kuulin ettei USAn lennoille oikein saa (nykyään) viedä omia (itsetehtyjä) eväitä mukana.

Ilmassa leijuu vielä muutamia kysymyksiä, kuten saankohan koko päivänä mitään järkevää raskaalle sopivaa syötävää, kun USAan mennessä ilmeisesti omat eväät koneessa on aika nounou. Mitenköhän onnistutaan siinä kiirevaihdossa, jossa kuulemma ilman lapsiakin liikkuvat joutuvat juoksemaan. Laps toivottavasti saa. Entä miten selvitään immigration, jos siinä vaiheessa ei vielä olla saatu rattaita (baggage claim vasta immigrationin jälkeen) takasin ja laps on väsynyt, haluaisi nukkua ja parkuu vain. Ja ehkä tärkeimpänä: what was I thinking?

Noh, kaikki järjestyy tavalla tai toisella. Sitäpaitsi sinne oli kuulemma selvinnyt toinenkin vaimo ja 2v lapsi. Tosin tälleen raskaana tää tuntuu (jo näin ajatuksen tasolla) aika sankarihommalta.

Onneks ollaan aika vähän räkäsiä ja uskon lujasti siihen, että tauti on irrottamassa otettaan, vaikka vain milli kerrallaan. Laps on kyllä ollut joka päivä millin verran enemmän räkänen, mutta noin muuten aika hyvinvoiva, eikä oo enää yskinyt öisin.

On siis puuduttavia korvatippoja, suppoa, oraali-Panadolia, liukenevaa särkylääketablettia, nenäsuihketta, suolaliuosta, nenä-friidaa. On tarrakirjaa, värityskirjaa, kirjaa, kynät, piirrustuspaperia. On ipadi, toinenkin pädi, puhelin, läppäri ja kuulokkeet. On hedelmäsosepussia, rusinoita, tikkareita, apinaevästä, banaani, riisipiirakoita. On pieniä leluja, leluja, leikkikoruja. 

Itselleni otin yhden lehden.

Eli godspeed, see you on the other side ja silleen!

2v-0kk-22pv & rv27+1

Päivä: 18/20. Aktiviteetti: ranta + koirapuisto.

Meille tuli aamulla siivooja. Tätä luksusta on viimeks tapahtunut edellisessä kämpässä, vaikka monesti ollaan heitelty ilmaan, että siivoja voisi käydä vaikka kahdesti vuodessa: jouluna ja juhannuksena. Vaan ei. Mutta siis nyt oli oivallinen tilaisuus: minä, nyyh, yksinhuoltaja en mitenkään ehdi ja ollaan juuri lähdössä kolmeksi viikoksi pois ja flunssakin ja nyyh.

Siivooja siis tuli. Aamulla kahdeksalta. Huolimatta edellisillan valmistelujen ei oltu vielä puol ysiltäkään ovesta ulkona - onneks. Imuriin meni joku muovipussi, jota sitten puolisen tuntia metsästettiin sieltä ulos. Lopputuloksena rikkinäinen imuri, mutta pussi kuitenkin saatiin ulos (hurraa). Oh well.

Lähdettiin lapsen kanssa mun duunipaikan lekuriin. Haen vaan sen raskauslentotodistuksen, kyyyllä laps nyt sen aikaa voi olla siinä mukana, right? Wrong.

Ensimmäiset pari minuuttia meni ihan hyvin, mutta huomasin nopeasti lekurin (nainen viisissäkympeissä) tuntevan olonsa epämukavaksi lapsen seurassa. Laps kiipesi tuolille ja lekuri heti hätääntyneenä 'ei siihen, vaarallista' ja 'katsotko, ettei tolle käy mitään'. Laps olisi tietenkin halunnut vähän tutkia huonetta, lekuri kiemurteli vaivaantuneena. Yritin lopulta pitää lasta sylissä - eikä siitäkään tietenkään tullut mitään. Lopputuloksena lekuri kyseli multa ystävällisesti, että miten oon voinut näiden kaikkien mun kuvioiden jälkeen samaan aikaan, kun laps karjui naama punaisena sylissä 'poitpoitpoitpoitPOITPOIT LAPS HALUU POIT!!!!'.

Lähettiin lopulta pois, laps rauhottui samantein ja istuttiin alas penkille vähän juttelemaan sylikkäin. Silittelin ja kysyin muistiko laps, mitä olin sanonut lekurista. Että mun pitää vähän aikaa jutella, ja laps joutuu vähän odottamaan. Laps mietti hetken ja totesi: laps itki. Nyökkäilin, niin itki, miksi laps itki? Koska laps halut poit. Niin halusi, mutta mun piti vielä vähän jutella.

Näin jälkikäteen olis ollut tietenkin viisaampaa keksiä jotain 'jos ei jaksa odottaa, ala vaikka laulaa' -tyyppistä sijaistoimintaa, eikä kertoa että 'no sitten pitää odottaa'. Ehkä ens kerralla osaan paremmin. Odotan vähän enemmän kauhulla lentoja, jonottamista, whatnot. Kellään vinkkejä odottamisen opettamiseen?

Mentiin rannalle, jossa muutamia kavereita. Lounaaksi croissantti, banaani ja vesimeloonia. Kotiin vaunuihin nukkumaan päikkärit. Suoraan unilta naapurit tuli hakemaan leikkimään (tai no, oikeasti koirapuistoon, josta lapsipuistoon). Puistosta kotiin ja vaari kylään. Vihdoinkin lämmintä ruokaa, jota laps suostui syömään. Kaupasta uudet aurinkolasit ja vähemmän rennot ruokaostokset pienillä källyillä (laps alkanut innostua shoppailemisesta, eikä enää oikein seuraa, vaan lappaisi kärryt täyteen omia ostoksiaan - eli mitä vaan). 

Illalla suihku ja nukkumaan. Ilosesti voin kertoa työni kantaneen hedelmää: meidän huonoon suuntaan lipsuneet nukutukset on saatu käännettyä taas hyvään suuntaan - keskustelulla! Puhuttiin lapsen kanssa, miten nukahtaminen voi olla vaikeeta ja sitä pitää harjotella. Että uni ei tule, jos nousee sängystä, mutta sen sijaan pitää jaksaa köllötellä ja sitten uni tulee pian. Aamulla kehuin (tämä on mun mielestä oikea paikka kehuille), kun laps oli osannut köllötellä tosi hienosti, eikä ollut noussut (no, kuin kerran tai kaks) ennen nukahtamistaan. Että hyvin harjoiteltu, osaa nyt jo paljon paremmin kuin edellisenä iltana! Tämä on johtanut myös siihen, että lapselle se uni myös oikeasti tulee nopeammin. Mahtavaa.

Lähtöpaniikki alkaa iskeä. Kokoajan sellainen tunne, että jotain on tekemättä, mitä ei enää edes ehdi tehdä. Huominen menee pakatessa, jotain olennaista kuitenkin jää kotiin. Ja laps on vähän räkänen, mä edelleenkin aika paljon. Nousua ja laskua odotellessa..

2v-0kk-21pv & rv27+0

Päivä: 16/20. Aktiviteetti: Prisma.

On tää flunsaa vaan aika sitkee kaveri! Viikko jo lusittu, kunnes päätti iskee päälle oikein toden teolla. Laps yski-itki yöllä tunnin (lopulta varmaan se Panadol auttoi) ja mulla muuten vaan nenä, pää ja kurkku ihan tukossa. Sen verran veto veks, että päivää vietettiin pääosin sisällä kotona, vähän ehkä välillä pihalle kurkistellen. Iltapäivästä käytiin sentään Prismassa iki-ihanalla auto-ostoskärryajelulla ja tultiin pian takaisin kotiin kyhjöttämään.

Mietiskelin, että 11h lento flunssaisen lapsen kanssa. Uhka vai mahdollisuus?

Päivän kohokohta: bongasin lapsen soittelemasta pianoa ja laulamasta yhtä ikirakastettua iltalaulua, jonka joskus sille lennosta tekasin, kun vaati laulua myyrästä. Olkoonkin, että lapsen tulkinta oli vähän modernijazzimpi kuin olin alunperin tarkoittanut.

Päivä: 17/20. Aktiviteetti: pihailu, mopoilu, kavereilu, piknik.

Tää päivä alkoi vähän inhimillisemmin. Yö oli ollut yskävapaa ainakin lapsen osalta, omalta osalta sen sijaan röörit edelleen ihan tukossa, mikä tekee nukkumisesta mukavaa kuin veden alla. Aamulla kuitenkin heräsin lapsen ääneen: lapselta tulee pitta. No mene kulta vessaan *kääntää kylkeä* Haluun mennä pöntölle. Äiti auta, auta. Mitäs jos menisit nyt potalle kuitenkin? Eikun pöntölle. Auta äiti lasta.

No tottakai autan. Käytiin pöntöllä ja heräiltiin. Aaamu oli aurinkoinen.

Huolimatta sikeestä yöstä päätettiin ottaa tääkin päivä chillisti. Kotirutiineja aamusta (mm. legojen tiskausta) ja pikainen käynti ostamassa lapselle uudet aurinkolasit ja ruokakaupasta lihapulla-aineksia. Pitkät päikkärit vaunuissa - lasta ei vätytä, lasta ei vätytzzzz...... ja iltapäivällä pitkästä aikaa naapurin kaverit. Laps pikkasen yskänen, vähän orastavan räkänen (jipii), mulla ihan full blown (pun intended) nuha.

Myöhemmin iltapäivästä vielä yksi kaveri käymään, istuttiin pihanurmikolla piknikkiä. (ps. mainio tahnaohje: munakoisoon haarukalla reikiä, sitten uunivuokaan ja 225 astetta ja uuniin tunniksi. Jäähtyneestä koisosta kuoret veks ja teharilla jugurtin, valkosipulin, sitruunan ja suolan kanssa sileeksi. Tulee hyvää.)

Laps järsi normista poiketen croissanttia ja katsoi normista poiketen videoita. Oikeastaan tässä ollaan menty vähän normista poiketen ruokailujen kanssa jo jonkin aikaa. Tossa vielä pari viikkoa sitten melkein aina kun lapselta kysyi 'onko hyvää', se vastasi ON. Nyt on meneillään joku nirso kausi (laps ei tykkää. Ei maittu.) ja syöminen on ihan mitä sattuu. Aikasemmat herkkuruoat ei kelpaa, juuri mikään ei maistu ja tuntuu kulkevan tosi vähällä energialla. Olisko silläkin sitten flunssan sivuoire (mä en itse maista tällä hetkellä juuri mitään). Ja ehkä helle. Kai se joskus alkaa taas syödä.

Anyway, apua. Kolme yötä lähtöön. Nyt viimeset vinkit kehiin. Jotain hauskaa lapsitouhua Friscossa? Entä mikä matkoilta AINA unohtuu kotiin? Jotain muuta mitä ei normisti tulisi ottaneeksi huomioon? Tee ainakin tämä? Paras lentokonenapostelu?

2v-0kk-19pv & rv26+5

Päivä: 15/20. Aktiviteetti: rantailu.

Okei, fine. Honeymoon is over. Kurkku niin kipeä, että puhuminen sattuu. Lapsellakin köhä siihen malliin, että päikkärit jäi 20 minuuttisiksi yskän alettua. Luultavasti (harmistumisien määrästä päätellen) ikävä olo muutenkin. 

Päätettiin kuitenkin lähteä viettämään aurinkoista kesäiltapäivää rannalle (kunhan pahin kuumuus ohi).

Rannalla niinkuin piti: aurinkoa, hiekkaa ja merta, joka olikin yllättäen niin lämmin, että jopa mä olisin voinut kuvitella käyväni vähän kastautumassa. Tällästa vaihtoehtoa en kuitenkaan ollut edes ottanut huomioon pakatessa kamoja, joten varustus vajaa.

Rannalla tosi korkea kiipeilyteline, jonne laps tietenkin kiipesi ja käveli ne kaikki hiukan pelottavat sillat ja oli niiden isojen lasten tönittävänä siellä päälle kahden metrin korkeudessa. Apuah. Hengissä selvittiin kuitenkin ja päästiin lopulta viltille ruokailemaan. 'Ei makaloonia, laps haluu melonia.' Tuli kommentti tarjoiluista. No fine, olin pakannut melonia mukaan (syötiin viimeksikin rannalla melonia, olettanee sen kuuluvan standardiin rantaelämykseen), joten sillä mentiin. 

Vedessäkin käytiin, ei ihan pulahtamassa asti. Mutta käytiin kuitenkin. Eli rannalla käynti tuli validoitua.

Laps nukahti autoon sekä mennessä että paluumatkalla (matkaa vajaa 10min), eikä olisi jälkimmäiseltä halunnut herätä ollenkaan. Vaan kello oli puoli seitsemän, eikä siitä olisi tullut mitään, että olis muka alottanut yöunet sillon. 

Tehtiin siis normaalit iltahommat ja puoli ysin aikaan laittelin lasta sänkyyn. Tällä väsymysasteella voinen kertoa, että jopa meidän iki-iloinen oli aika herkkä harmistumaan. Ja mulla on kuitenkin aika pitkä pinna (kyllä uskallan väittää), joka kuitenkin meinasi katketa (no fine, katkesi vähän) tässä nukutuksen yhteydessä. Fun times!

Niin, tulin eilen laneilta kahden aikaan kotiin ja aamulla olisin voinut nukkua yli  kasiin, mutta heräsin enkä tullut nukahtaneeks uudestaan. Väsyttää vähän.

Ja siis 99% meillä oli tosi kiva päivä kuitenkin. Siellä rannalla oli tosiaan oikeasti tosi hauskaa ja yskimisherätyksestä huolimatta laps on ollut suurimman osan ajasta oma, ilonen itsensä (ja minä myös). Olosuhteet huomioonottaen ei liene mikään ihme, jos on vähän herkempi harmistumaan (ja minä myös). 

Säädyttömyysvarotus. Tässä näkyy aikuisen paljasta reittä.

2v-0kk-18pv & rv26+4

Päivä: 14/20. Aktiviteetti: lanit.

Päivä täynnä töitä, mutta samaan aikaan viimesen päivän lähestyvä viimenen hetki duunissa vähän kutkutteli. Ote kurkusta hiljalleen vähän hellitti, varsinkin kun työtulevaisuuteen tuli vähän selvyyttä (ja oma äässi on ehkä seivattu) ja iltapäivällä esimiehen järjestämät yllärikaljat (okei, vitamiinivettä mulle) ja läksiäislahja. Ja vähän mustalla huumorilla tulevaisuudelle naureskelua.

Niin, ja soittelin aamupäivällä neuvolaankin. Sokerirasituksen tulokset ei vain hyvät, vaan suorastaan erinomaiset. Ihan sillä perusteella ansaitsee tuhat kiloa jätskiä ja suklaata, right?

Iltapäivästä viimesten meilien joukossa kiinalaiselta meili, jonka small talk osuus oli: 'Wish you have a smooth delivery.' Kansainvälisessä firmassa on kyllä hienoa. Ilmassa alkoi olla pientä euforiansekaista hysteriaa.

Viiden jälkeen vihdoin viimenen meili, auto-office päälle ja kotiin. Laps esitteli miten hienosti osasi ajaa mopollaan ja jäi ensimmäistä kertaa vähän harmistuneena kotiin, kun lähdin (vaikka jäi mummun kanssa). Vähän huonoa omaatuntoa, mutta myöskin vähän salaista tyytyväisyyttä että äiti ei oo unohtunut. Lapsella on ollut oikeasti todella hauskaa mummun kanssa, enkä kyllä yhtään ihmettele.

Ajelin kohti laneja ja maistelin vapautta. Ei töitä. Aikoihin. Ajelin duunipaikankin ohi vilkasemattakaan ja mietin minkä pizzan siellä perillä valitsen.

Mutta siis ne lanit. Nauratti kun mietin meitä. Vajaa kymmenisen tyyppiä, yksi asunto. Kaikki aikuisia ihmisiä, lääkäri, finanssispesialisti, teollinen muotoilija (ja yhden lapsen äiti), teoreettisen fysiikan tohtori, muutamia mainitakseni. Kaikki taantuneena jonnekin teini-ikäsen tasolle videopelien äärellä. Vaikea kuvitella parempaa tapaa viettää aikaa, varsinkin kun kuvaan kuuluu vielä pizza. Ihan parasta. Näitä hetkiä tarvitaan, kun on ihan siisteissään ja vähän vaikea pysyä nahoissaan. Sanoinko, ihan parasta!

2v-0kk-17pv & rv26+3

Päivä 13/20. Activies: mopoilu ja huoleilu.

Vähiin kuulkaa käy päivät. Viikko vielä aikaa, mutta tuntuu ettei melkein mitään. 

MalaysianAir kone ammuttiin alas Ukrainan päältä - ei ole omiaan nostamaan lentofiilistä kattoon. Meillä alkaapi YT:t duunissa. Oon varmaan mahani kanssa vähän turvammassa, mutta silti. Selittämätön stressihuoli vähän jäytää. Jopa niin, että päätin pitää lapsen kotona (stressiin auttaa lapsen pitäminen lähellä) ja käydä lanittamassa (ah, tästä lisää myöhemmin) vain yhden yön (iso merkitys mulle). Vaikka lanittaminen kyllä auttaisi kanssa stressiin.

Laps alkaa olla aikalailla terve ja ruokahalukin palautunu (no, äsken vähän yskiskeli sängyssä). Oli oppinut mummun kanssa mopoilemaan Minni Hiiri -mopollaan, leikkinyt teekutsuja myyrän ja pandan kanssa ja kylpenyt kylpyaltaassa pihan kuumuudessa. Eli sillä on tainnut olla huippupäivä.

Mä kävin aamulla sokerirasituksessa - ök. Tulin tunniksi töihin ja menin neuvolalääkäriin. Verenpaine ok, pissa ok, lapsen pulssi ok, sf-mitta ok, kaikki ihan ok.

Huomenna viimenen viimenen päivä töitä. Panik. Hirveä kasa jäljellä vielä kaikenlaista tehtävää ja vain päivä aikaa tehdä. Toisaalta, sitten ei tarvi miettiä duunia enää pitkään aikaan. Niin pitkään, että tekis mieli sanoa 'koskaan'. Se on kuitenkin jännä miten nopeasti äitiysloma kuluu. Sillon Ekaa Kertaa jäädessä tuntui, etten ikinä enää palaa töihin, koska oma hahmotuskyky ei yltänyt sinne seuraavaan kevääseen. Sitten yhtäkkiä BÄM, siinä se oli.

Joo, mun on kyllä turha miettiä miten saisin opetettua lapsen menemään nukkumaan kun sitä väsyttää, kun en näemmä näin aikuisena osaa sitä itekään vielä.

Kahvitauko

2v-0kk-16pv & rv26+2

Päivä: 12/20. Activities: Kaapo-videot.

Päivät valuu hirveetä vauhtia sormien välistä. Kohta viikko on jo loppu ja duunihommien pitäisi olla kasassa. Tarkotus oli, että olisin itse pe-su nörtteilemässä ja laps mummun & papan kanssa. Sit onkin jo maanantai ja tiistai ja keskiviikko ja sit pitäiski olla jo lähdössä sinne tantankikkoon. 

Lapsen kuume alkanut hellittää. Eilen vielä huiteli jossain 39 pinnassa (yöllä enemmänkin), mutta nyt vaikuttaa laskeneen. Sen sijaan syömisestä nauttiminen on vähän kadoksissa. Kertoo kyllä, että olis nälkä, mutta syö pienenpieniä määriä kerrallaan. Epäilen kurkkukipua, joka tekee syömisestä epämukavaa. Hassua miten muita oireita ei juuri ole - hiukan yskää, mutta ei nuhaa tai muuta. 

Mulla sen sijaan ei kuumetta (onneksi), mutta kurkku kipeenä edelleen pahentumaan päin. Tänään alkoi mennä ääni. Thank god laps ei pyytänyt hoilaamaan nukutuksen yhteydessä mitään. 

Btw, nukutukset on tällä erää vähän, no, haasteellisia. Valon takia (I believe) lapsen on vähän vaikea rauhottua ja nukahtaa (vaikka makkarissa onkin pimennysverho) ja lisäksi yleensä lapsen maha toimii siinä ysin ja kympin välillä. Joskus kahdesti. Great. Luovutin tänään ja menin vierelle sänkyyn mobiilisurffaamaan, mikä sai lapsenkin pysymään sängyssä ja lopulta nukahtamaankin.

Oon lukenut, että on ihmisiä, joiden lapset osaa varmaan jo parivuotiaina mennä omatoimisesti nukkumaan kun niitä väsyttää. Meillä on aina (no, siitä puolvuotiaasta tms) ollu aika selkeät ja pysyvät nukkumaanmenoajat ja epäilen vahvasti, että mikäli laps saisi valvoa niin pitkään kuin haluaa, sillä menisi koko päivärytmi ihan sekasin. Ainakin aluksi. En tiedä onko tää näitä 'luota nyt lapseesi hyvä ihminen' -juttuja, joissa on jotenkin vaikea päästää irti kontrollista, koska on tottunut. 

Mä vähän tossa mietin, että ollaan tosiaan menossa sinne Friscoon - eiköhän lennot ja aikaerot sun muut laita päivärytmit ihan täysin sekasin, jollon päästään kokeilemaan tätä 'menee nukkumaan kun haluaa' -rutiinia. 

Muutamana random-ajatuksena kerrottakoon, että oon (taas, edelleen) vähän kateellinen miten loistava leikkijä lapsen mummu on. Ja että huomenna on sokerirasitus, jippii. Ja neuvolalääkäri. Ja että on vaikea uskoa, että kahden päivän päästä mulla alkaa luultavasti about puolentoista vuoden katko duunista. Huh.

2v-0kk-14pv & rv26+0

Päivä: 10/20. No activities.

Okei, fine. Otetaan huumorilla. Lapsella aamulla 38.5 kuume (ahterista otettuna) ja mulla kurkku kipeenä. Ei onneksi pahasti ja onneks laps ollut pirteä (koko päivän jatkuneesta kuumeilusta huolimatta) ja oma itsensä ja syönytkin ihan hyvin. Illalla kyllä halusi nenäsuihketta ja simahti hetkessä sänkyynsä. 

Positiivisina puolina: matkaan vielä puoltoista viikkoa aikaa. Chances are, että lapskin ehtii vielä parantua. Voidaan leikkiä huoletta naapurinlasten kanssa (tauti on luultavasti sieltä peräsin). Tämä ei ole enterorokkoa. Mahalaps on ilmoitellut itsestään aika säännöllisesti.

Oliskohan aika alkaa meditoida ja tyhjentää mieltä, niin ei tulis manattua näitä tauteja meidän niskaan?

Ainiin, lapsella myös muutaman päivän ollut se joku itikan purema selässä. Kaipa sekin joskus omia aikojaan häipyy. Lalaa!

Herttinen. Reissuun puoltoista viikkoa aikaa. Pitäis varmaan alkaa vähän miettiä mitä kaikkea pitäis ottaa mukaan. Onneks sain varattua (muistin vihdoin) tälle viikolle sen sokerirasituksen ja rutiinilääkärikin on. Todo-lista on karmean pitkä. Blogin kirjottaminen ei harmillisesti ole todo-listalla.

2v-0kk-13pv & rv25+6

Päivä: 9/20. Aktiviteetti: rantailua naapureiden kanssa aamupäivällä ja iltapäivällä kaupassa ja mummu & pappa käymässä.

Mä. En. Kestä. Arvatkaa onko mun kurkku kipeä ja turvonnut? Ja oh the irony, oon viimesen viikon aikana pessyt ja desinfioinut käsiäni ahkerammin kuin koskaan. Tavallaan tietty pitäisi varmaan vaan syyttää itseäni keskityin niin paljon tämän karttamiseen, että vedin tämän puoleeni .. right?

No, aamu näyttää miten tämä tästä etenee. Mä en kestä. No, on the bright side, tämä tuskin on (ainakaan) lapsen serkulta saatua enterorokkoa. Äh. Ei pitäisi koskaan poistua kotoa. 

Anyway. Oon siis tosiaan elänyt tässä aika reunalla ja lähdettiin naapureiden kanssa rannalle aamulla. Oli tuulista ja aurinkoista ja laps kävi pulahtamassa kelluppeiden kanssa meressä (väittivät, että on 18 asteista).  Lisäksi veti pakasterasiallisen verran vesimeloonia ja alkoi jossain vaiheessa vaatia housuja päälleen. Vähän oli vilposta.

Kotiin, myöhäinen lounas ja myöhäiset päikkärit. 

Iltapäivällä lelukaupasta saippuakuplapyssy ja uusi pattereilla kulkeva veturi edellisen hajonneen tilalle. Ruokakaupassa pienillä källyillä ja mummu ja pappa kylään. Ehkä jännintä oli päästä ajamaan autoa. Laps on nyt tosi monta kertaa kiivennyt autossa kuskin paikalle ja halunnut mennä ihmettelemään mitä sieltä löytyy ja itse ajamaan. Otin sen nyt tänään sitten syliini ja täysin uhkarohkeasti peruuttelin ja ajelin eteenpäin meidän parkkiruudussa pari kertaa. 

Kello on 21:38 ja lasta ei väsytä. Mua joo. Sanoinko jo, että mä en kestä?

2v-0kk-12pv & rv25+5

Päivä: 8/20. Aktiviteetti: Kaveriperheen uusimman tulokkaan tervetuliaisjuhlat.

Mä olen analysoinut asioita pidemmälle.

Osasyy tähän helppouteen (ja siihen, että on ikävä miestä, koska on ikävä miestä, eikä ikävä toista käsiparia) on kyllä oikeasti se kesä. Ja joka päivälle kehitetyt aktiviteetit. Aika ei käy pitkäksi, kun on joka päivä jotain erilaista aktiviteettia johon orientoitua.

Toinen (tosi iso) osasyy on asennoituminen.

Aikasemmin lapsen kanssa kaksin oleminen saattoi tuntua vähän siltä, että äh, missä se toinen käsipari oikein on. Että tulis jo kotiin. Nyt, kun toista käsiparia ei ole odotettavissa kotiin aikoihin, asiat tulee tehtyä eri tavalla, ilman sitä oletusta siitä toisesta. Täytyy päästää vähän kontrollista irti ja todeta, että tässä mennään me kaks ja kyllähän me pärjätään näinkin. Ja alkaa luottaa lapseen enemmän, kun holhoovia silmiä on vähemmän.

Myöskin: aiemmin meni yleensä niin, että toinen teki jotain kotona jotain (muka-tärkeitä) hommia, kun toinen hoiti lasta. Nyt, kun there's only me, laps on alkanut yllättäen leikkiä ihan itsekseen, koska aina ei ole leikkiseuraa. Ja luulen, että sille ja sen leikeille on tehnyt tosi hyvää päästä välillä leikkimään ilman leikittäjää. 

Vielä yksi syy. Kun lapselta kysyy muksahduksen jälkeen tuliko pipi, se vastaa nauraen: Ei! (ellei ihan oikeasti käyny pahasti, jollon kyllä virtaa jo kyyneleet) Kun lapselta kysyy onko ruoka hyvää, se vastaa hymyillen: On! Kun lapselta kysyy oliko paikassa X kivaa, se vastaa: Oli kivaa!! Kun huomaan, että sillä on tikku sormessa, kuuluu iloisesti: Ei haittaa! Ja sitten kun ei kysy mitään, se kysyy ite: Mitä äiti? Hankala negistellä tollasen kaa. 

Anyway. Käytiin tsekkaamassa aamulla Ruohiksen Vaunuaitta. Tultiin himaan syömään mun kasvislasagnea lounaaksi (aivan yllättäen siitä tulikin hyvää) ja viettämään päikkäriaikaa. Herättiin, laitettiin pikkasen siistimpää päälle ja lähdettiin tervetuliaisjuhliin. Juhlissa mukavia ihmisiä, mainio puisto ja empaattinen (lääkäri)kaveri, joka pää kallellaan kuunteli mun huolia potentiaalisista enterorokkotartunnoista, lentokoneista saatavista tartunnoista ja lapsen näpyistä ja kaikesta.

Täytyy sanoa, että jos perheeseen syntyy kaksi tervettä lasta, niin se on kyllä oikeasti jonkin sortin upea ihme. Harmillisesti elämä on yhtä suurta tuuripeliä, jossa on melko korkeet panokset. Ja jossa voi kontrolloida minimaalista osaa tekijöistä olemalla ottamatta tietosesti suurimpia riskejä. Toisinaan erityisesti näin raskausaikana sitä on kauhean vaikea hyväksyä.

Ainiin aargh.  Pitäis muistaa varata aika sokerirasitukseen....

2v-0kk-11pv & rv25+4

Päivä: 5/20. Aktiviteetti: mummu + pappa viihdyttämässä, kun tää juoksi vapaalla. Oli kivaa kaikilla.

Päivä: 6/20. Aktiviteetti: Sello.

Nähtiin vanhaa kaveria Sellon leikkipaikalla, jossa laps viihtyi muutaman nanosekunnin ennen kuin lähti tutkimaan läheisiä kauppoja ja minä laukkaamaan perässä. Siirryttiin Chicosiin, jossa ruoantulo kesti ja laps purlutti ja piirsi ja katsoi jopa Kaapo-videoo (halusi Kaapo tomaatti viloan (videon, toim. huom.) eli mikä ihme??), mutta pian alkoi pois. poispois. 

Onneksi tuli ruoka ja selvittiin tästäkin ravintolakeikasta ihan kunnialla ja ehdittiin kaverin kanssa jopa hetken vaihtaa kuulumisia. Kotiin ja päikkäreille, joista laps heräsi länsimetron räjähdyshälyytysääneen. 'Mistä tulee kovaa ääni?' kysyi ensimmäisenä herättyään.

En tiedä mihin ikään kyselyvaihe normaalisti sijottuu, mutta meillä on joku sellanen alkanut nyt tässä eilen / toissapäivänä. Kysymyssanoja löytyy joka lähtöön (mitä, miksi, mihin, mistä jne.), erityisesti 'mitä on X' kuulee aika usein. Hymyilyttävimpänä kysymyksenä usein ilmaan rennon letkeästi heitetyn 'mitä äiti?'. Viimesimpänä oon yrittänyt selittää mitä on 'tahallaan' ja mitä on Wordin kuvakkeet, joilla saa esim. tallennettua tai printattua tiedoston. Paljon tulee kyllä kysymyksiä.

Iltapäivällä mentiin ulkoilemaan naapurilasten kanssa, vaikka siellä pukkasi flunssaa. Ajattelin, että pihalla tartunnan saaminen on epätodennäkösempää ja onhan tässä kuitenkin se pari viikkoa sentään lähtöön. Eletään kyllä aika reunalla.

Pieni oikaisu edelliseen (epäselvään) postaukseen: täällä ei ole enterorokkoa, mutta lapsen serkun perheessä on ja alunperin oli tarkoitus, että laps on siellä hoidossa ensi viikon. Pientä säätöä siis.

Päivä: 7/20. Aktiviteetti: Kamppi ja kaverin lande.

Oon ennenkin todennut tämän, mutta menköön vielä kerran: elämä on aivan yhtäkkiä muuttunut jotenkin paljon iisimmäksi - tai sitten tulee vaan näin yksin (kaksin) ollessa tehtyä juttuja, jotka aiemmin tuntui ajatuksenakin jotenkin vaikeilta.

Huolettomana pistin siis lapsen rattaisiin ja suunnattiin Kamppiin joskus just ennen lounasaikaa. Piti hakea yksi paketti ja ostaa toinen ja sitten alkoikin olla nälkä. Tosta noin vaan kuulkaa mentiin ihan kahdestaan ravintolaan syömään. Tilasin tomaattipastaa, jaoin annoksen kahteen ja sitten syötiin. Siis voi kyllä, tämä on meidän elämää nykyään! Laps käy itse potalla kun pissattaa ja sen kanssa voi lähteä ravintolaan! Huomenna jätän varavaipat kotiin, niitä ei ole kertaakaan tarvittu.

Iltapäivästä ajeltiin kavereiden mökille, jossa laps juoksenteli yli puolet ajasta nakuna ja hihkui innoissaan (ja nauratti (emännän ja isännän puoltoistaveen kanssa) kanssamökkeilijöitä, erityisesti pariskuntia ilman lapsia). Kivaahan meillä tietenkin oli - tosin laps nukkui koko paluumatkan autossa ja ajattelin jo, että sain sen siirrettyä sänkyyn nukkumaan. Jotenkin se kuitenkin heräs ihan täysin yhtäkkiä ja valvoo tossa edelleen. Valvokoot, kohta mennään yhdessä nukkumaan.

Se on jännä. Miestä on kova ikävä, mutta en olis arvannut elämän lapsen kanssa kaksin olevan näin kepeetä. Voi olla, että kesällä on oma tekemisensä asian kanssa. Toisaalta, olin iltapäivällä ennen mökille lähtöä ihan poikki ja sanoin lapselle että voisin ottaa pienet päikkärit sohvalla. Laps toi mulle peiton ja laittoi laulukirjasta soimaan päikkärilaulun ihan hiljaselle ja tuli mun viereen laulamaan sitä. Ja siinä torkuin puoliunessa varmaan ainakin vartin, jos en puoltatuntia. Paras laps.

Ruokaa odotellessa: Tiinä on itin kiijain, tiinä on itin kiijain
ja tiinä on itin kiijain. Ja tiinä ja tiinä ja tiinä ja tiinä.

2v-0kk-8pv & rv25+1

Päivä: 4/20. Aktiviteetti: landelle.

Hoidettiin lapsen kanssa aamupäivällä aamurutiinit, syötiin lounas ja lähdettiin ajamaan päikkäriaikaan kohti kesämökkiä. Sitä mestaa, jossa tosi paljon jyrkkiä (ja potentiaalisesti liukkaita) kallioita, jotka johtaa suoraan pudotukseen tai järveen tai whatnot. Jossa on oikeastaan aika vähän lapsiturvallista tekemistä ja ei esim. yhtään sellasta rantaa, jossa voisi kahlailla. Vähän väsytti jo etukäteen.

Mutta kuulkaa! Laps on nyt oikeasti jotenkin rauhottunut. Ei säntäilyä, ei vaarallisiin paikkoihin (ehdoin tahdoin) menemistä, ei stressiä (vaikka tietty vahtimista). Ja muistin väärin, olihan siellä vaikka mitä lapsitekemistä: leikkimökki, heikkalaatikko ja keinu. Ja tietenkin laituri, josta kiviä veteen.

Pakko sanoa, että sää hellii. Varjossakin lämmintä ja ihan hyvin voi antaa lapsen pulikoida järvivedellä täytetyssä ammeessa (yritettiin kaataa lämmintä vettä sekaan ja tuli instant feedback: laps tahtoo kyymää, toti kyymää! Ei topivaa!). Hiekkaleluja löytyi iso laatikollinen ja laps pääsi touhuamaan vaarin kanssa.

Saunaan mentiin kanssa tietty. Pistin lapselle kellukkeet käsivarsiin ja mentiin sitten yhtä matkaa järveen (siis kyllä, jopa MINÄ! Eka pulahdus kesti kyllä pitkään, mutta lopuksi oli ihanan mukavaa, just niinkuin pitikin). Laps pääsi uiskentelemaan jopa ihan vähän itsenäisesti niiden kellukkeiden kanssa ja pois menoa ehdottaessa riemukarjui: litää lisää uudelleen uudelleen!

Eli oli mahtavaa! Lähdettiin kotiinpäin, laps kertoi haluavansa nukkumaan (kello about puoli ysi), mitä on tapahtunut aiemmin ei koskaan. Ruokaa kanssa halusi, annoin riisikakun ja leivänpalan matkaevääksi ja ajattelin että syödään kunnollinen iltapala kotona. Sammui puoliksi syödyt eväät käsissään samantien. Vähän raotti silmiään kun tultiin kotiin, mutta jatkoi uniaan heti.

Jätän nyt tarkoituksella mainitsematta viime öisen incidentin, jossa laps muksahti lattialle sängystä ja tänään poskessa mustelma. Ja alustavan stressin ensiviikon muuttuneista (koska enterorokko) hoitokuvioista. Ja enterorokosta. Ja muista tälleen väsyneenä mieleen juolahtaneista asioista. Laalaalaa! Raskaushormonit, rakastan teitä!

2v-0kk-7pv & rv25+0

Päivä 3/20. Kummasti on taas kirjotettavaa, kun viettää lapsen kanssa kaikki päivät. Niin, ja en olis arvannut yksinhuoltajavaiheen tekevän mun elämästä tällasta lähes niiden mun vihaam rakastamien lifestyle-blogien kaltaista.

Meidän aamut sujuu lapsen kanssa lepposasti. Syödään aamupalaa, mä siivoilen keittiön ja laps leikkii sisällä tai tossa meidän (aidatulla) pihalla. Tänään käytiin pitkässä aamusuihkussa / -kylvyssä (laps tirskahti mun takaa kun käveltiin alasti portaita alas: laps näkee äitin pepun! Ah tätä lapsiarkea <3 ), jonka päätteeksi menin ja ensimmäistä kertaa (itse) föönasin lapsen tukan kuivaksi (niinkuin kampaajalla!). 

Lounaan jälkeen pakkasin lapsen autoon, sanoin hyvät päiväunet ja lähdin ajelemaan kohti Lintsiä. Nukahdus vähän kesti, joten kaarsin Lintsille vähän pidemmän lenkin - vain todetakseni notta kah. Parkkis on täynnä. What, no?!

Paikka autolle löytyi onneks kohtuullisen läheltä lopulta ja päästiin liittymään naapureiden seuraan. Ja huikeaahan siellä oli! Käytiin muutamat ilmaset laitteet läpi (alotettiin tietty siitä hurjemmasta) ja laps ilmotteli, että olisi halunnut mm. Kirnuun (se oranssi vuoristoradantapanen, joka heittää pään alaspäin) ja Kehrään (ent. Enterprise, iso pyörä jossa vaunuja, menee pää alaspäin) - pituusrajotukset, pyhpöh. Olisi myös mielellään heitellyt kiviä suihkulähteisiin ja/tai mennyt niihin uimaan. Toisaalta, jos ei Kirnuun tai suihkulähteeseen, niin se euron kolikolla toimiva, juuri ja juuri liikkuva hevoskärrylaite oli kanssa ihan huippu.

Ihan huippua siis oli. Ehdin useampaankin kertaan todeta, että vitsi miten siistiä olla Lintsillä ja vielä näin mainiossa seurassa!

Kotiin päivälliselle, jonka jälkeen lysähdin sohvalle uupuneena (pitäis ottaa niitä rautatabuja ahkerammin..). Laps puuhaili omiaan ja lopulta kun nousin vilkasemaan mitä tapahtui, löytyi potasta kirjoja lueskeleva pöllö.

Iltapalaksi uunituoreita riisipiirakoita ja banaanilättyjä niinkuin-jätskin kera. Ja kas vain - koti on taas siisti ja järjestyksessä ja laps rauhallisesti unillaan. Näin tää toimii.

Viimeseksi tähän vielä mainitsemisen arvoinen asia: koko päivän ilman vaippaa! Myös Lintsillä! Ja automatkoilla! Ihan kokoajan! Eikä yhtään vahinkoa! Sen sijaan kerran löysin lapsen riisuneen housunsa ja menneen _omatoimisesti_ potalle pissalle. Siis mitä ihmettä! 

2v-0kk-6pv & rv24+6

Päivä 2/20.

Joko mä olen kasvanut tai sitten laps on harpannut jotenkin eteenpäin. Noin niinkuin henkisesti. Ihan kuin tämä yhtäkkiä alkanut vaipattomuus olisi siirtänyt lapsen nextille levelille. Tyyppi kulkee perässä, tottelee sujuvasti ja usein, ei yritä säntäillä, ymmärtää mitä 'odota' tarkottaa ja on vaan chillisti. Siis ainakin tänään ja eilen. Ehkä sillekin toi aurinko auttaa.

Eli eletään hassua idylliä. Koti on siisti, oon ehtinyt valmistaa kaksikin ateriaa meille (lounaaksi tomaattivuohenjuustokeittoa ja päivälliseksi couscousta, kera avokadon, raejuuston, tomaatin ja kasvispalleroiden (pakkasesta)). Ollaan istuttu viltillä lukemassa kirjoja, ulkoiltu melkein neljä tuntia putkeen Kampin puistossa, oon ehtinyt jutella ystävän kanssa ja saanut aikaseksi hakea duunista yhden lokerikkoon unohtuneen laukun (oli muuten yllättävän jännä reissu lapselle: parkkihalli, rullaportaita, pitkiä toimistokäytäviä, hissejä...). Lapsen lempilammas katosi matkalla, mutta löytyi pitkien etsintöjen jälkeen.

Jotenkin kaikki on vaan sujunu. Koko päivän laps on ollut ilman vaippaa ja ilmottanut vaan hädästään. Ollut helppo ja yhteistyöhaluinen. Laulanut takapenkillä aakkoslaulua. Naurattanut toteamalla, että sillä on yllään 'pillifarkut', kun nappi ei meinannut pysyä kiinni. Kertonut naapurille, että iti lähti matkalle tanfaniikoo (tms).

Kotona ulkolämpömittari näytti neljääkymmentä ja alkaa olla taas sellanen olo, että kesä.

2v-0kk-5pv & rv24+5

Single-mom, päivä 1/20 (heh, kuulostaa paljon dramaattisemmalta kuin mitä se nyt onkaan).

Mies lähti aamulla siis lentäen, me jäätiin lapsen kanssa tekemään normaaleja kotihommia (minä siivoomaan, laps sotkem iloisesti leikkimään). Käytiin kaupassa, jossa laps yhtäkkiä osasikin olla tosi hyvin pienten kärryjen kanssa (laps tahtoo pienet källyt! PIENET KÄLLYT!) kun sanoin sille, että tulee vaan perässä. Omatoimisesti nappasi avokadojakin mukaan. Ja sämpylöitä ja paria muuta tuotetta, jotka kyllä palautettiin hyllyyn. 

Olin aidosti hämilläni. Odotin aikasemman kaltaista päätöntä juoksentelua pitkin kauppaa lapsen törmäillessä kärryillä hyllyihin ja kiskoessa alas kaiken mihin ylettyy. Nyt se kulkikin asiallisesti perässä, törmäili hyllyihin vain vähän, enkä joutunut ottamaan yhtään juoksuaskelta! Ja saatiin peräti kolme muovikassillista saalista.

Syötiin lounasta, jota yritettiin tehdä yhdessä. Lopputulemana lapsella palovamma kädessä. Eli heti alkoi hyvin.

Puhallettiin saippuakuplia tosi paljon. Grillattiin naapureiden kanssa. Laskettiin vettä meidän altaaseen (letkun käyttäminen ja kiinnittäminen adapterilla vaati vähän liikaa teknistä osaamista, 2/3 aikuista oli ihan litimärkiä siinä vaiheessa, kun alettiin saada vettä itse altaaseen). Käärittiin huulista sinertävät lapset pyyhkeisiin ja vietiin sisälle leikkimään. Söin ainakin kolme jätskiä.

Tsemppasin vielä ja laitoin lapsen Manducassa selkään ja vein roskat. Täytyy sanoa, että se 14kg selässä alkaa olla jo ihan tuntuva lisä. Hylkäsin ajatuksen rattaiden jättämisestä kotiin reissua varten.

Miehen lähdön lisäksi merkittävin tapahtuma tänään on ehdottomasti yhden virstapylvään saavuttaminen: laps on ollut koko päivän ilman vaippaa ja (muistaakseni) yhtään vahinkoa ei ole sattunut (ja tässä siis käytiin jopa uskaliaasti kaupassa!). Ja on myös useamman kerran ilmoittanut tulevasta pissasta. Aamulla ilmoittelu oli vielä luokkaa 'ei tule pitta ei tule pitta ei tule pitta' ja sitten vähän myöhemmin ehdottelua 'laps pittaa nuumikolle?' ja illasta päästiin jo 'tulee pitta' -pisteeseen. Sanoisin, että jonkinlainen break through tässä projektissa on tapahtunut.

Illalla laps pyysi saada nukahtaa äitin polvelle. Polvi kuitenkin lopulta vähän epämukava paikka, joten makoilin vieressä tavallista pidempään ja lauloin Sinistä unta ja Aakkoslaulua niin pitkään, että väsyneelle lapselle enää suukko poskelle ja sinne nukahti.

Mäkin menisin nukkumaan, mutta kun väsyttää.

2v-0kk-4pv & rv24+4

Huomenna se alkaa: kolmen viikon yksinhuoltajuus. 

Ollaan vietetty parit vikat lomapäivät aktiivisesti. Eilen käytiin Laajalahdella vähä luontokävelemässä ja katsomassa lehmiä (lapsen mielestä kiinnostavinta oli kauempana siintävä vesi ja ranta, josta voisi ehkä heitellä kiviä - ei voinut). Tänään käytiin aamupäivällä Korkeasaaressa (lapsesta kiinnostavinta oli saukkoaitauksen luona soliseva pieni vesiputouspuro sekä leikkialue). Iltapäivällä leikittiin pihalla naapureiden kanssa. Illalla mentiin vielä ostamaan uusi matkalaukku (laps villiintyi kaupassa, olisi halunnu vetää ja työntä jokaikistä matkalaukkua 'tää viedään kotiin!'). 

Mahalapsesta ollaan alettu puhua enemmän: laps muistelee, että äitin mahassa on vauva. <lapsen> mahassa ei ole. Ostin mahalapselle jo ensimmäisen lelunkin: klipsillä kiinnitettävä, roikkuva virtahepo. Lapsella on vastaava lammas, jonka sai ihan vastasyntyneenä ja se kulkee edelleen jatkuvasti mukana ja on rakas. Mahalapselle piti saada siis oma. Ollaan sovittu lapsen kanssa, että annetaan se vauvalle sitten kun vauva syntyy.

Mies alotti pakkaamisen näin 10h ennen lennon lähtöä (oikeasti katsoo fudista, juo kaljaa ja syö lapsen maissinaksuja). Meidänkin aikataulut on vihdoin selvinny suurinpiirtein ja suurimmat  pettymykset on selätetty: päästään samalla lennolla miehen kanssa takasin Suomeen. Tosin meidän ihanan inkompetentti matkanjärjestäjä on hommannut meille paluuliput eri penkkiriveiltä lapsen kanssa (eh??). Vähän veikkaan, että on lentoyhtiön(kin) intressi saattaa meidät lopulta kuitenkin vierekkäin istumaan.

Friscoon siis joka tapauksessa lähdetään, kiirevaihto Köpenhaminassa (jaiks) ja sieltä 11h perille. Läppäri ladattu täyteen piirrettyjä, värityskirja ja piirrustuslehtiö ostettu, samoin matkavärikynät ja tarrakirjoja saatiinkin useampi lahjaksi. Ensimmäinen 'ota mukaan' -lista alotettu. Kaikki hyvän kasvatuksen periaatteet valmistauduttu jättämään Suomeen odottamaan purkkeihin, reissussa (lennoilla) on kaikki keinot sallittuja.

Paluu elokuun puolessa välissä, jonka jälkeen pari viikkoa yhteistä elämää, kunnes mies taas katoaa. Varmaan. Alotetaan nyt ekasta askeleesta.

Ps. Nää raskausviikot menee aivan järjetöntä vauhtia. 

2v-0kk-2pv & rv24+2

"Minkä muotoinen pala jäi?" Mummu kysyi, kun laps haukkaili leipää. Laps katseli hetken kädessään olevaa leivänpalaa ja totesi: "lehmä joka havaroi." Kadehdin tota mielikuvitusta.

Lapsella oli viimenen hoitopäivä. Oon antanut sen nyt olla tämän meidän lomaviikon hoidossa, vaikka tietenkin asianmukaisesti syyllisyyttä kantaen. Luotan siihen, että tuleva puolentoista vuoden kotihoito auttaa parantamaan traumat. Lisäksi sillä on vaan niin kivaa siellä: samanikäinen leikkikaveri ja mahtava hoitotypy, joka on siellä vain ja ainoastaan leikittämässä ja laulattamassa ja viemässä ulos vs. vanhemmat jotka kotona siivoo, koittaa hoitaa jotain hommia, eikä millään haluaisi mennä sateeseen seisoskelemaan.

Hoitotypy kuitenkin jäi tänään siis lomalle, eikä tule enää takasin. On maininnut asiasta lapsille useamman kerran tässä tällä viikolla ja pakko välillä hämmästyttää lapsen joustavuus. Sille hoidon loppuminen on ollut more or less 'aha-okei'. Vähän kuten se, kun maamo muutti pois meidän luota. Tai pupu kuoli. Kertaakaan ei ole itkenyt perään, vaikka selkeästi muistelee asioita: 'maamo meni sinne sinne sinne Kanarialle. Pupu ei mene enää häkkiin.' Välillä vaikuttaa siltä, että kunhan lapsella on turva-aikuisia ympärillään, niin kaikki on periaatteessa ihan fine.

On tietty  mukavaa, että laps on joustava ja helppo, mutta vähän mietityttää missä vaiheessa sen katto tulee vastaan. Muutto ulkomaille? Pikkusisarus? Isi poissa monta viikkoa? Elän toivossa, että muutosten turbulenssi vähän tasottuu sillä, että ollaan kuitenkin päivät yhdessä, eikä joudu päiviksi vieraiden ihmisten hoiviin. Mitenkäs se meni, pikkusisaruksen syntyessä esikoisen elämässä pitäisi olla mahdollisimman vähän muita muutoksia. Check.

Ollaan käytetty näitä harvinaisia vapaita hyväksemme. Ollaan käyty kahdesti miehen kanssa stadissa lounaalla ja eilen vielä luppoaikaa jäi yllin kyllin. Mentiin lounaan jälkeen toiseen ravintolaan syömään jälkkäri. Sitten vähän kierreltiin kauppoja maleksien, mietittiin pitäiskö mennä Kiasmaan, tajuttiin liian myöhään, että oltais voitu mennä leffaan ja mentiin lopulta Tennariin syömään jälkkäri nro. 2.

Näitä hetkiä ei oo koskaan, että voidaan keskenämme hitaasti käsi kädessä lampsia pitkin kaupunkia, jutella asioista ja nauraa vedet silmissä. Ja toisaalta miehen lähtiessä lauantaina kuudeksi viikoksi Friscoon tää tuntuu juuri oikealta ajalta näille hetkille. 

Niin, se Frisco. Hetkittäin kaikki tuntuu epäspesifisesti aivan täysin mahdottomalta ja aivan täysin liian vaikealta. Ei voi tulla onnistumaan. Ei tule mitään. Jotenkin menee pieleen. Avioero, kuppa ja maanjäristys. 

Sitten taas välillä asiat putoaa perspektiiviin ja kyllähän tästä jotenkin selvitään. Suomessa on hyvä turvaverkko. Ja Friscoon mennessä pakko lapsen on välillä lennon aikana nukkuakin. Sitäpaitsi vielä ei olla testattu kuinka monta tuntia putkeen se jaksaa katsoa Kaapoa (tai muita piirrettyjä, mitä näitä nyt on). 

Rehellisesti yli 10h lennot pelottaa. Kellä kokemusta, se kokemuksen jakakoon - miten pitää vilkas ja aktiivinen lapsi viihtyneenä turvavöissä noin pitkään?