Inhoan sanaa 'hormonaalinen', mutta kai se jotenkin kuvaa tätä päivää.
Keitin makaroonit pohjaan aamupäivällä. Siis silleen for real. Silleen, etten oo varma tuleeko tosta alumiinikattilasta enää kattilaa.
Puistossa oli taas ryhmä lapsia (osana jotain päiväleiriä tms. kerhoa), jotka huutolauloi siellä ohjaajan vetämänä. Laps oli aikasemminkin uteliaasti niitä vilkuillu ja nytkin pyyteli päästä lähemmäksi katsomaan. Kyselin olisiko halunnut mennä niiden mukaan laulaan, johon nyökkäsi. Kyllä, se haluaisi mennä lapsilaumaan huutolaulamaan lauluja ja olemaan osa ryhmää.
Totta puhuen olin aika yllättynyt. Laps on .. jos nyt ei vetäytyvä, niin ainakin aika varovainen lapsiryhmissä. Mistä päästäänkin seuraavaan: kesken normivesileikkien laps lähti yhtäkkiä juoksemaan. Kauas. Niin pitkälle, että jouduin (mahani kanssa) juoksemaan sen perään. Kohti autotietä. Aidan taakse. Kohti autotietä.
Sydän hakkasi, painajaismaiset mielikuvat vilahteli mielessä niinä muutamina sekunteina, kun laps ei ollut näkyvissä ja meinasin purskahtaa samantien itkuun napattuani kiinni jalkakäytävällä seisovan (hymyilevän) lapsen. Pelästynyt, kauhistunut, järkyttynyt minä olis halunnut ravistaa lasta ja huutaa älä enää koskaan, mutta äitiminä nappasi vaan tiukasti syliin ja yritti miettiä miten lapselle selitetään, ettei noin SAA TEHDÄ niin, että se menee oikeasti perille. Tietääkö kukaan, onko tähän käyttöön olemassa esim. etälamaannuttimia? En uskaltanut googlettaa, on pian poliisi oven takana..
Päädyin kai sanomaan (kuitenkin rauhallisesti, enkä huutaen) aika monta kertaa, että älä enää koskaan. Hetken rauhottuneena (vedet silmistä kuitenkin tulleina), laps syliin kietoutuneena kerroin sitten pelästyneeni niin paljon, että aloin itkeä. Että ei saa juosta mua karkuun, voi tulla pipi (jotain ehkä meni perille, myöhemmin päivällä kotona laps totesi, että sisällä voi juosta karkuun).
Siinä haliessa laps totesi yhtäkkiä, että sitä jännittää vesileikit (mikä luullakseni aiheutti myös sen juoksupyrähdyksen). Yritin vähän onkia lisätietoa, jännittääkö muut lapset vai kylmä vesi vai mikä, mutta tietolähde umpeutui. Veikkaisin jännitykseen muita lapsia. Vedestä joudutaan vähän taistelemaan, eikä lapset ole keskimäärin kauhean huomioonottavaisia. Laps väistelee, etsii tyhjiä paikkoja ja jää sitten usein nuolemaan näppejään.
On ihanaa, kun on laps, joka ei vie kädestä, töni toisia tai kohtele muita ikävästi. Valitettavasti se usein tarkottaa, että on siis laps, jonka kädestä viedään, jota helposti tönitään ja joka jää vähän jalkoihin (ei tunnu kauhean houkuttelevalta jättää lasta isoihin lapsiryhmiin. Ja vitsi mua ärsyttää vanhemmat, jotka ei puutu lapsensa muita häiritsevään toimintaan) .
Josta päästäänkin taas siihen, että en ole vieläkään varma mitä tehdä lapsen tarhapaikan suhteen. Varmaan mennään sinne ainakin nyt kokeilemaan ulkoilua, mutta useampi aspekti mietityttää:
- paikka olis anyway väliaikainen, muutaman kuukauden. Kannattaako nyt sitten yrittää totuttaa ja sitten taas viedä pois?
- entä jos sieltä tulee jotain enterorokkoja tai muita raskaudelle vaarallisia tauteja? (tiedostan kyllä, että suuri osa raskaanaolevista, joilla on 1+ lapsia elää tarhatautien kanssa ja silti saa terveitä lapsia)
- joudun edelleen puistoissa kulkemaan lapsen mukana sen kiipeillessä tosi korkeisiin paikkoihin - pääosin ketterästi ja osaten, mutta 1/30 kerroista tarviten jonkun nappaamaan. Syystä tai toisesta epäilen ettei päiväkodissa kukaan ole nappaamassa.
- toisaalta, laps vaikuttaa kaipaavan lapsiryhmässä olemista.
Ehkä se oli toi päivän säikähdys, mutta loppupäivä vietettiin hiukan tavallista vaisummissa merkeissä lapsen kanssa kotona. Itse mietiskelin saanko riittävästi mahalapsen liikkeitä laskettua ja laps istui hiljaa varmaan puoli tuntia mun vieressä kuuntelemassa, kun lauloin Soivaa Laulukirjaa läpi. Ei sitä tavanomaisinta.
Väliepisodina laps pudotti mun otsalle kirjan, jonka halusi lukea. Lempeällä keskustelulla yritin opettaa lapselle anteeksipyynnön merkitystä (anteeksipyydettäviä tekoja tulee niin harvoin, ettei tätä olla juurikaan opeteltu) ja lopulta laps alkoi itkeä 'en osaa'. Vuoden mutsi moi. Luettiin se kirja, jonka jälkeen laps kuiskasi anteekki.
Illalla miehen palattua töistä lähdin käymään vielä kaupassa hakemassa valmisteita ylihuomista (!!) lentomatkaa varten. Laps oli alkanut sillä aikaa parkua kotona, vetässy kengät jalkaansa ja painellu rappuun etsimään äitiä. Mikälie tässä päivässä.
Meidän laps on ihan samanlainen - tekee muille tilaa, odottaa että lelut vapautuu, tarkkailee sivusta mielummin kun muut riehuu. Mutta toi kääntöpuoli on niin totta ja riipasee kyllä äidin sydämestä, kun toiset tulee ja vie kädestä ja tönii vaan tieltään pois. Ja monet äidit ei tosiaan reagoi omien lastensa touhuihin mitenkään ja se vasta pistääkin vihaks. Sen takia ehkä oonkin niin onnellinen ettei tarvitse laittaa lasta päiväkotiin muiden lasten armoille vaan saan itse olla puolustamassa sitä kunnon leijonaemona.
ReplyDeleteJoo, toi on mulle kanssa vaikea askel - lapsen totuttaminen child eat child maailmaan.
DeleteJenkeissä mua ärsytti (ollaan nyt jo Suomen kamaralla :) vanhemmat, jotka kyllä ihanasti halusi olla tosi kohteliaita ja kunnioittavia lapsia kohtaan, mutta toisaalta sitten juoksenteli niiden perässä anellen 'please give the toy back, please stop hitting' jne. Ei ihan sovi mun kasvatuskuvaan, jossa vanhemman tehtävä on opettaa lapselle miten sosiaalisissa tilanteissa toimitaan - ja kyllä senkin voi siis tehdä kunnioittavasti ja ystävällisesti!
Onneksi on välillä muitakin niitä herkempiä, sävysempiä tapauksia. Ja onneks on myös herkkiä vanhempia. Vähän karmasee, että joskus tulee se hetki kun laps on päästettävä yksin lapsiryhmään..
heh, enterorokkoa tai muitakaan raskaanaolevalle vaarallisia tauteja ei oo lapset päiväkodista koskaan tuoneet. Ei myöskään täitä tai kihomatoja tai mitään muuta huisin epämiellyttävää joskaan ei vaarallista. Sekin on siis mahdollista :) Ihan mielenkiinnosta kuitenkin, mihin päiväkotiin olisi menossa? Noi meidän omat on lehtikaskessa ja ajattelin että mahtaisko olla sama kyseessä :> Muutaman kk takia en hitaasti lämpeävää lasta ehkä itse laittaisi (meillä esikoispoika ollut sellainen varsinkin pienempänä mutta onneksi tilanne on huimasti parantunut eskari-ikään mennessä). Maailma tuntuu ainakin tuolla järkkyvän paljon pienemmistä ja pidemmäksi aikaa kuin pikkusiskollaan. Toisaalta tilanteet on aina erilaisia ja mikä toimii toisilla ei toimi muilla, jos teillä on tarve muutamalle kk niin se voi hyvinkin mennä mielettömän hienosti ja lapsi saada siitä uudenlaista rohkeutta ja uskaliaisuutta toimia vähän isommissakin lapsiryhmissä :)
ReplyDeleteOlet onnekas :) Tää tuli mulle mieleen, kun lapsen serkkutytöllä oli tossa enterorokkoa ja lueskelin netistä, että se kaikkein ärhäkin tapaus voi aiheuttaa raskaanaolevalle keskenmenoa jne.. vähän oli tukka pystyssä.
DeleteLapsen tarhapaikka oli yks enkunkielinen Olarissa. Tai siis onhan se edelleen. Sinne varmaan pitäis mennä, öö, keskiviikkona. Kauheeta miten järkyttävän huonosti mä olen tänkin hoitanut... Varmaan mennään nyt siis ainakin katsomaan ja ulkoilemaan sinne ja ostan itelleni lisää pohtimisaikaa ;)
ah joo ja päiväkodeissa harvemmin on pienten pihalla mitään edes semikorkeeta paikkaa mihin kiivetä :)
ReplyDelete