Mä niin en usko siihen, että aivot olis muka tehnyt päätöksensä jo kauan ennen kuin ihminen itse rationalisoi ja tietoisesti päättää jotain. Miten se muka voisi olla mahdollista tilanteessa, jossa sekunnin erolla voi olla vahvasti aivan päinvastasta mieltä ja sitten taas takasin? Ja hyvänen aika, JOS joku päätös on jo tehty, niin eikö aivot nyt vaan voisi kertoa sen ja säästää kantajansa tuskalta?
Heh joo, puhun edelleen siitä tarhasta. So far olen ilmoittanut lapsen tulevan sinne myös tällä viikolla (koska ainahan sen voi edelleen sitten joskus perua, jos sitten tarvitsee). Oon myös sopinut meneväni tapaamaan yhtä hoitotätiä, joka voisi (siis tarhan sijasta) hoitaa lasta kaks puolikasta päivää viikossa oman 2veensä (ja mahdollisesti toisen 2v lapsen) kanssa. Ja niin, kummassakin vaihtoehdossa omat hyvät ja huonot puolensa.
Päätöstuska aside metsään on tullut jo syys. Viikonlopussa trampoliinia, aurinkoa, sadetta, kyläilyä (laps kysyi tänään iltapäivällä neljännen kyläilypäivän jälkeen mihin HUOMENNA mennä kylään?) ja ruokaa. Mies lähtee kohta Lontooseen ja minä käymään pariksi päiväksi myös (siis niin. Reissu! Jossa ollaan me molemmat! Ilman lasta! Ja vielä kaksi yötä!).
Tässä etsiskellään samalla asuntoa Lontoosta. Ja apua. Kaikkialla portaita - myös sille ihan 'katutason' etuovelle. Puhumattakaan jos haluaisi kämpän esim. toisesta kerroksesta (hissi? Nevöhööd!) viemäriongelmia välttyäksemme. Mmmmiten siellä äidit vaunuineen pärjää??
Ja joo, mulla huomenna neuvola. Paino matkan jälkeen vielä ihan siedettävissä luvuissa, mutta mulla on ollut aivan järkyttävä makeanhimo koko viikon ja vaakakin sen kertoo. Uskomatonta miten sitä viime raskaudessa ei tullut syötyä juuri mitään makeeta..
Lisäksi tää on jännä tila. Samaan aikaan sitä kaipaa urheilemaan ja lenkkeilemään (erityisesti siis kaipaa sitä olotilaa kropassa) ja toisaalta sitten taas voisi syödä karkki- ja jätskihyllyt tyhjäksi yhdessä illassa. Mutta hei, enää alle kaks kuukautta laskettuun aikaan! Whoah.
No comments:
Post a Comment