2v-0kk-12pv & rv25+5

Päivä: 8/20. Aktiviteetti: Kaveriperheen uusimman tulokkaan tervetuliaisjuhlat.

Mä olen analysoinut asioita pidemmälle.

Osasyy tähän helppouteen (ja siihen, että on ikävä miestä, koska on ikävä miestä, eikä ikävä toista käsiparia) on kyllä oikeasti se kesä. Ja joka päivälle kehitetyt aktiviteetit. Aika ei käy pitkäksi, kun on joka päivä jotain erilaista aktiviteettia johon orientoitua.

Toinen (tosi iso) osasyy on asennoituminen.

Aikasemmin lapsen kanssa kaksin oleminen saattoi tuntua vähän siltä, että äh, missä se toinen käsipari oikein on. Että tulis jo kotiin. Nyt, kun toista käsiparia ei ole odotettavissa kotiin aikoihin, asiat tulee tehtyä eri tavalla, ilman sitä oletusta siitä toisesta. Täytyy päästää vähän kontrollista irti ja todeta, että tässä mennään me kaks ja kyllähän me pärjätään näinkin. Ja alkaa luottaa lapseen enemmän, kun holhoovia silmiä on vähemmän.

Myöskin: aiemmin meni yleensä niin, että toinen teki jotain kotona jotain (muka-tärkeitä) hommia, kun toinen hoiti lasta. Nyt, kun there's only me, laps on alkanut yllättäen leikkiä ihan itsekseen, koska aina ei ole leikkiseuraa. Ja luulen, että sille ja sen leikeille on tehnyt tosi hyvää päästä välillä leikkimään ilman leikittäjää. 

Vielä yksi syy. Kun lapselta kysyy muksahduksen jälkeen tuliko pipi, se vastaa nauraen: Ei! (ellei ihan oikeasti käyny pahasti, jollon kyllä virtaa jo kyyneleet) Kun lapselta kysyy onko ruoka hyvää, se vastaa hymyillen: On! Kun lapselta kysyy oliko paikassa X kivaa, se vastaa: Oli kivaa!! Kun huomaan, että sillä on tikku sormessa, kuuluu iloisesti: Ei haittaa! Ja sitten kun ei kysy mitään, se kysyy ite: Mitä äiti? Hankala negistellä tollasen kaa. 

Anyway. Käytiin tsekkaamassa aamulla Ruohiksen Vaunuaitta. Tultiin himaan syömään mun kasvislasagnea lounaaksi (aivan yllättäen siitä tulikin hyvää) ja viettämään päikkäriaikaa. Herättiin, laitettiin pikkasen siistimpää päälle ja lähdettiin tervetuliaisjuhliin. Juhlissa mukavia ihmisiä, mainio puisto ja empaattinen (lääkäri)kaveri, joka pää kallellaan kuunteli mun huolia potentiaalisista enterorokkotartunnoista, lentokoneista saatavista tartunnoista ja lapsen näpyistä ja kaikesta.

Täytyy sanoa, että jos perheeseen syntyy kaksi tervettä lasta, niin se on kyllä oikeasti jonkin sortin upea ihme. Harmillisesti elämä on yhtä suurta tuuripeliä, jossa on melko korkeet panokset. Ja jossa voi kontrolloida minimaalista osaa tekijöistä olemalla ottamatta tietosesti suurimpia riskejä. Toisinaan erityisesti näin raskausaikana sitä on kauhean vaikea hyväksyä.

Ainiin aargh.  Pitäis muistaa varata aika sokerirasitukseen....