Wednesday, April 3, 2013

kuukausi 9, päivä 3

Laps yms.
Oon tässä viime päivinä miettinyt, että johtuukohan eroahdistuksesta lapsen yllättävän tiheä imetyksen kaipuu. Tänään aloin sitten veikkailla, että maitotuotanto voipi olla vähän hiljasemmalla. Huomasin myös, että tiukan istuvat jumppahousut ei pysyny enää päällä. Kirjaimellisesti.

No ei tässä mitään, ajattelin, tankkaan ruokaa muutamia päiviä, eiköhän se maitotuotanto taas lähde kiihtymään. Ja hei, voinhan mä syödä FIKSUA ruokaa, ei tankkaaminen välttämättä tarkota mässäilyherkuttelua. Sitten menin kauppaan ja ostin putelin Ben&Jerry Half Bakediä. Ja pussin Pollyja (onko kukaan muu huomannut miten pelottavan addiktiivisia ne on?). Fiksua ruokaa parhaimmillaan.

Viime päivinä on ollu aivan uskomattoman upeita kelejä. Ja meidän piha, voih. Suurin osa pihasta on edelleen ainakin metrisen lumikasan alla. Lumettomana on kuitenkin riittävän iso (laudotettu) alue, että siihen mahtuu hyvin vaunut sekä parikin auringonpalvojaa. Ja kyllä, shortsit ja toppi riittää, tänään tuli jopa vähän hiki (pihalle paistaa aurinko about koko päivän, eikä sinne jotenkin tuule ollenkaan)! 

Päästin sitten lapsenkin vähän kokeilemaan ulkoilua vaunujen ja sylin ulkopuolelle. Huomasin tosin olevani vähän huolissani 'mitä jos se karkaa, eikä koskaan tule takasin?', vähän niinkuin koiranpentu ilman hihnaa. Onneks toi ei (vielä) ole niin nopea, että pääsis karkaamaan. Valjaat on jo ostettu - kilpikonnareppu, jossa on myös huppu, jos haluaa leikkiä ihan oikeesti kilpparia. Ja kaverin suosituksesta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sen näkee sitten myöhemmin tarvitaanko niitä oikeesti. Btw, onko kukaan muu käyttänyt / käyttämässä moisia?

Niin joo, käytiin kanssa keinumassa lapsen kaa. Tai siis laps keinui, semmosessa vauvakeinussa, ekaa kertaa! Hämmästytti, nauratti ja aurinko paistoi vähän silmiin. Otin videon.

Juoksusta
Oon käynyt tässä tasasesti about päivittäin tunnin reippaalla kävelylenkillä kohottamassa sitä PERUSKUNTOA. Rehellisesti sanottuna tuntuu hyödyttömältä, kun ei tule tuskanhikeä ja kurkun kuristusta ja väsymysahdistus-enjaksaenää-tunnetta. Joka paikassa kuitenkin (tsekkasin internetinkin) sanotaan, että se on sitä parasta pitkän matkan treenausta (jos 10km nyt lasketaan pitkäksi matkaksi kaikenmaailman maratonien ohella). Se hyvä puoli tässä on, että äänikirjat on just omiaan näille kevyille lenkeille. Suorastaan tekee mieli lähteä lenkille, että pääsee kirjan äärelle.

Siirryin pois juoksuohjelmasta sen meidän juoksutreenin myötä ja aloin nyt tehdä vaan päivittäin näitä pk-lenkkejä ja joku vähän kireempi intervallilenkki sitten johonki väliin. Eiköhän tää tästä.

Keinussa jee!

Laps vähän ehkä, köh, ylipuettu. Oli kuitenkin
varjossa päiväunilla. Paljon viileämpää.

10 comments:

  1. Ne kirotut Pollyt pitäisi kieltää lailla. Ihan järjettömän koukuttavia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, siis ajattelin tehdä kansalaisalotteen niiden luokitteluksi huumausaineeksi addiktiivisuutensa vuoksi. Ja lisäksi lopulta tulee tosi paha olo, kun niitä syö pussillisen (ja sitten koko yön janottaa) - krhm, ei niin että mulla olisi mitään first hand experience moisesta... varsinkaan viime yönä.

      Delete
  2. Ehkä jotain ristiriitaa huomattavissa teidän pukeutumisessa! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ai miten niin äidit pukee lapsilleen aina liikaa vaatetta päälle? ;)

      Delete
  3. Oo, keinumaan on päästävä. Ja auringon palvontaan. Näillä leveysasteilla sitä on toki odoteltava vielä kuukauden päivät :P

    Reppusysteemi on kuulemma tosi kätevä vaikkapa lentoasemalla! Tosin näin pienellä manduca on varmaan vielä se parempi vaihtoehto :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, matkaa ajatellen erityisesti mekin toi hankittiin. Ei tätä Sveitsi-reissua, mutta sitten kesällä kun lähdetään Kroatiaan.

      Pian auringonpalvontaa sielläkin :) meillä toi piha on (näemmä) ihan luksus! Tosiaan riittävän tuulensuoja, mutta auki auringolle. Ah!

      Delete
  4. Hienoa, että sä jaksat raportoida tota juoksua ahkerasti ja niin että löytää helposti. Oonko mä jotenkin tyhmä, uuno tai jotain muuta, mutta en löydä muilta juoksuhaasteeseen osallistuneilta kommentteja juoksuharjoituksista. Eikä edes vuoden mutsien blogissa ole kommenttia esim. teidän yhteisistä juoksuharkoista, heidän juoksukommentit on siinä, kun esitellään teidät osallistujat. Vai oonko niin hemmetin unenpuutteessa, etten tajua muuta kun tätä sun selkeää systeemiä. Kiitos siis selkeydestä. Voisin tietty mennä Vuoden mutseilta seuraavaks kyseleen (ja katsoon, onko nyt ilmestynyt jotain), missä he kommentoivat juoksua, että tämmöinen tyhmempikin tapaus löytää...

    ReplyDelete
    Replies
    1. No hmm, kyllä moni ainakin noista juoksutreeneistä kirjotteli, mutta äkkivilkasulla näytti olevan vähän haastellisempaa löytää, kieltämättä. Plus että mä hölisen noista juoksuista sillonkin kun ei ole asiaa, kun muut taitaa keskittyä kertomaan jotain olennaista ;)

      Vuoden mutsi -blogissa tosiaan ei ollu raporttia juoksutreeneistä, mutta toinen blogin kirjottajista raportoi omassa blogissaan www.projectmama.info ja toinen kirjottajista ei ollut paikalla vaan ulkomailla.

      Pistin palautteen kuitenkin eteenpäin :) Ja voit toki käydä vuoden mutsi -blogissa kyselemässä kanssa!

      Delete
  5. Mä olen miettinyt saman valmistajan dinosaurusreppua! Itsekin nimittäin uumoilin, että valjaille voi mahdollisesti olla jossain vaiheessa käyttöä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, jee! Noi on supersulosia! Ehkä kesällä voidaan sitten käydä taluttelemassa dinoa ja kilpparia yhdessä :)

      Delete