Thursday, October 11, 2012

kuukausi 3, päivä 11

Noniin, hyvänen aika sentään. Kertokaas nyt muut äidit, että miten teidän vauvanne reagoi siihen, kun hänet - juuri ennen nukahtamista rinnalle - irrotetaan hellästi ja lasketaan varoen pinnasänkyyn viimeistelemään sammumisensa?

Täällä nimittäin silmät rävähtää auki, laps luultavasti jopa rääkäisee, parikin kertaa. Saattaa rauhottua kun laulan heti perään ja silittelen. Tai sitten rauhottuu vasta takasin rinnalla. Muutaman toiston jälkeen saattaa rauhottua pinnikseenkin, mutta on kyllä hereillä kuin tikka, silmät lautasina ja väsylevottomuushermostuksen rajamailla. Kuin ei olis koskaan väsyttänytkään. Ei auta laulu, silittely eikä mikään, sen sijaan laps muuttuu vaan kokoajan äkäsemmäksi väsymyksestä.

Tänään (tuossa äsken) lopulta nostin pois, laitoin vaunuihin ja rullailin laulun säestyksellä uneen paksun maton reunaa hyödyntäen.

Vasta kun laps oli jo lähes unessa, muistin että niin. Mullahan on uusi ulkoiluasu. Olis voinut lähteä myös käymään ulkoiluttamassa sitä tässä samalla. No, laps on jo unessa, en nyt ala laittaa sille ulkovaatetta päälle, eiköhän näitä ulkoilukertoja tule.

Mutta niin. Tämä 'nosta laps pinnasänkyyn juuri ennen nukahtamista' ei tunnu oikein meillä toimivan. Jos laps irrotetaan rinnasta ja siirretään ennen totaalisippaamista, se herää kokonaan, ja matka unta kohti aloitetaan alusta (oon siis yrittänyt tätä aikasemminkin useampaan otteeseen ja lisäksi vielä useammin nähnyt reaktion kun yritän siirtää jo nukahtanutta lasta, joka sitten kuitenkin herää siihen).

14 comments:

  1. Hei, rakas tyyppi. Varo sitä juttua, että kun muutkin vauvat tähän sippaa niin miksei meidän. Ne on yksilöitä, eikä sillä valitettavasti ole ihan kauheasti väliä, miten muiden mutsien vauvat reagoi jos teidän tyyppi kuitenkin aina herää. Ainakin nyt. Se voi muuttua.

    Ellei niillä mutseilla oo jotain nohevia kikkakakkosia tarjota. Mulla ei oo, vaikka kovasti toivoisin, että olisi.

    Tai no joo: jos se vieressä nukkuminen yhtään mitenkään onnistuu, mutta silti itse haluaa omaa aikaa illalla, mä jättäisin sen muksun sinne omaan sänkyyn nukkumaan kun se on sipannut. Silleen vaan tyynyjä reunan ja lapsen väliin, että jos se yhtäkkiä herää ja osaakin kääntyä, ei kuitenkaan tipahda.

    Mutta jos se vieressä nukkuminen ei onnistu, niin tuo on toki poissuljettu vaihtoehto.

    En tiiä. Neuvominen on ihan hanurista, en kuitenkaan tiedä teidän tilanteesta juuri mitään. Luultavasti kandee jättää huomiotta ja keskittyä tutkimaan, mikä lapsesta olisi kivaa.

    ReplyDelete
  2. Ootko kokeillu ns. imetysnyyttiä? Meillä joskus toimii että imettää vaikkapa äp makuupussissa ja siirtää pusseineen päivineen omalle paikalleen nukkumaan. Ei tuu ainakaan isoa lämpötilamuutosta sylistä sänkyyn johon pieni voipi säpsähtää..

    ReplyDelete
  3. Meillä iltaunille mennään nykyään aina unipussissa. Siellä ne huitovat jalat hieman rauhoittuvat. Kun keho on rauhallinen, niin mielikin rauhoittuu. Ommmm... Nyt tarttis vaan saada jostain isompi unipussi, kun kintut eivät meinaa mahtua enää sisään.

    ReplyDelete
  4. Tuota yllämainittua "nyytti" systeemiä mäkin olisin ehdottanut, meillä ainaskin huomataan jos "kylmään" sänkyyn siirretään, mutta valmiiksi lämpimän peiton sisällä olevaa pakettia pystyy hämämään kerta toisensa jälkeen ;) Terv. Heidi, joka on melkein alku raskaudesta asti seurannut teidän taivalta, itse kun samoissa vaiheissa menen (poika synty 8.7.) Nyt kuitenkin vasta rohkenin pitää itsestäni ääntä :D

    ReplyDelete
  5. Liinan kannalla. En voi kyllä neuvoa, kun oma (eka) muksu on vasta reilut pari kuukautta vanha, mutta sen voin kertoa, että meillä ei sen ihmeemmin edes nukuteta ellei poika ole yliväsynyt (kuten eilen, jolloin poika nukahti ainoastaan olalle aika pitkän steppailun tuloksena). Tosin tietyt toimet tehdään joka ilta ja joskus siinä iltakahdeksan pintaan vähennetään valoja ja ääniä.

    Mä en jotenkin edes odota vielä mitään tiettyä nukahtamistapaa, kun poika on noin pieni. Se nukahtaa yöunille vaihtelevasti noin klo 22-01 ja siirrän sen meidän sänkyyn joko tissiltä sohvalta tai sitteristä tai sitten harvemmin, jos onnistun, imetän sen uneen sängyssä (jonne se myös jää). Liian aikainen sänkyyn vieminen usein aiheuttaa sen, että tyyppi reväyttää silmät auki ja alkaa huitoa ja "selittää". Niinpä en oo jaksanut stressata vaan annan sen nukahtaa sitten kun nukuttaa.

    ReplyDelete
  6. meillä on sama juttu kolmikuisen vauvan kanssa. Nukahtaa usein syliin ja jos ei ole kerinnyt "syvään uneen" niin herää varmasti ja rauhoittuu vasta syliin. Yleensä sitten nukutamme miehen kanssa siten että syliin ja annetaan nukkua vähän aikaa ja sitten vasta siirrämme pinnikseen niin ei se sitten ole meillä ainakaan ikinä herännyt. Yleensä siis kun on nukahtanut niin ainakin 5min pidän sylissä. Yleensä nukahtaa myös viereen jos itsekin aijon ottaa päiväunet. Aamulla toimii myös se että ekan aamusyötön jälkeen n.klo 7 laitan heti maidon ja vaipan vaihdon jälkeen takasin pinnasänkyyn. Siellä se vähän aikaa tohottaa ja leluja kattelee jne, ja kohta nukahtaa vielä uudestaan :)

    ReplyDelete
  7. Hei kiitos kommenteista ja kokemuksista!

    Jokainen laps on tosiaan yksilö, mutta on hauskaa lukea muiden vanhempien kokemuksista ja saada vinkkejä mitä voisi ehkä kokeilla, jos omat paukut alkaa loppua kesken :)

    Mehän ollaan siis menty vaan sillä, että nukahtaa rinnalle sänkyyn (ja usein oon jäänyt viereen sängylle läppärin kanssa oleilemaan). Tossa kuitenkin oli viikko sellasta, että mikään 'normimenetelmä' ei tepsiny. Oli siis pakko alkaa keksiä jotain uutta, kun alettiin väsyä siihen iltaturhautumiseen.

    Tuntuu, että noin muutenkin paras vaihtoehto nyt ainakin vielä on mennä sieltä mistä aita on matalin, se on kivointa itelle ja lapselle. Vaan laps siirsi aidan matalinta paikkaa, eikä kertonut mulle, että mihin...

    Sitten kattelin vähän, että mitä muut on tehnyt ja ajattelin kokeilla olisko sieltä mitään vinkkejä.

    Ja tosiaan, toi just ennen nukahtamista siirtäminen niin selkeästi ei toimi, että aloin miettiä voiko se tosiaankaan toimia kellään!

    Imetysnyytti voisi tosiaan olla hyvä idea kokeilla tai joku unipussi. Päivänkakkara, mistä sä olet hommannut unipussin ja minkälaisen?

    Heidi jee, kiva että ilmottauduit! :) Toi lämpötilamuutos on huomattu vaikuttavan joo, ja oon sitten yleensä laittanut lapsen alle tyyliin fleece-liinan, joka ei tunnu ollenkaan niin kylmältä kuin lakanat.

    Käytin tota nyytti/kapalosysteemiä aikasemmin, mutta sitten tuli vaihe, jollon se jotenkin lakkasi toimimasta. Tossa hetki sitten käärin lapsen taas pitkästä aikaa kapaloon ja kas, siihen se jäi nukkumaan (nukahti aluksi rinnalle). Ja pupukin tuli oikein vartioimaan sen unta :)

    Vois kokeilla tota kapalointia/nyyttiä, jos se auttais lasta rauhottumaan illalla. Siis suurin ongelmahan tässä on ollut se, että lapsen on ollut vaikea nukahtaa iltaisin edes siihen rinnalle - tai mihinkään muuallekaan, paitsi lopulta vaunuihin, vaikka olis kuin väsynyt.

    Tiedä häntä onko mulla viikon ajan ollut vaan todella huono ajotus nukkumaanmenon suhteen vai kuun asento väärä vai mikä, mutta jotain on ollu jännästi. Katotaan miten tää ilta menee :-)

    ReplyDelete
  8. Mulla on tuo unipussi mutsin tekemä ja fleecekankainen. Eiks sulla ollut joku valmiskapalo, johon voisi nukuttaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo oli, mutta se on jo liian pieni. Ja jostain syystä sitä ei tullut kauheasti sitten kuitenkaan käytettyä (vaikka olis saattanu olla ihan hyödyllinen). Täytyy vähän kattella jos jostain löytyisi sopiva :)

      Delete
  9. Meidän unipussi on Ikeasta :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin tuota Ikean unipussia - onko ollut hyvä? :)

      Delete
    2. Njoo, ehkä vähän ahdas kaula-aukko ja pussi suljetaan niin että ensin on laitettava vetskari kiinni kaulan puolelta, sitä ei voi jättää raolleen ja alhaalta vetskarin voi jättää sulkematta loppuun saakka, hassu (?) Ostin tuon käytettynä niin en tiiä onko kaikki ikean pussit samaa mallia. Materiaali ja kuosi on kyllä ihanat :)

      Delete
    3. Kävin väijymässä Ikean pusseja minäkin: monta erilaista eivätkä pahan hintaisia: http://www.ikea.com/fi/fi/search/?query=unipussi

      Delete
    4. Daeph, kummallinen ratkasu, onkohan se kaikissa pusseissa samanlainen. Täytyy vähän tutkailla...

      Päivis, tehdäänkö ekskursio Ikeaan ens viikolla ja käydään katsomassa pussukoita? :)

      Delete